THL: Koronarokotuksen tehosteannokselle ei tarvetta kuluvana keväänä
2.3.2023
Kotivara on hyvä olla valmiina – Sähkökatkot ja korona ovat saaneet lappilaiset täydentämään varastojaan
9.3.2022
Tervetuloa, yleisötilaisuudet ja kokoukset – katso tästä, mitkä pandemia-arjen asiat muuttuvat maakunnassa huomisesta alkaen
31.1.2022
Varasairaala valmiustilaan, vuodeosastoja kartoitetaan – Näin Pohjois-Suomi varautuu lisääntyvään koronapotilaiden määrään
16.1.2022
Ennätykset paukkuvat rakettikaupassa – Koronapandemian takia osa ilotulitteista ei nyt ehtinyt Kiinasta Suomeen uudeksivuodeksi
27.12.2021
Korona ei näy erityisesti kuolleisuuden kokonaiskasvuna Pohjois-Suomessa – virus ei ole myöskään muuttanut hautaustapoja Oulun seurakuntayhtymässä
22.12.2021
Matkailussa puhaltavat uudet tuulet ja Syötteellä niitä on osattu jo hyödyntää
17.11.2021
Pudasjärvellä nollapäivä, kun Pohjois-Pohjanmaalle kirjattiin 39 uutta koronatapausta – Oulun yliopistollisessa sairaalassa hoidossa kahdeksan koronapotilasta
13.10.2021
Koronapandemian kustannustuen neljäs hakukierros avoinna yrittäjille ja yksinyrittäjille – Hakuaikaa syyskuun loppuun saakka
24.8.2021
Koronakoordinaatioryhmä päätti: Pohjois-Pohjanmaalla luovutaan yleisötapahtumien rajoituksista, päätös voimaan heti
1.6.2021
STM ja THL kertoivat tartuntatautitilanteesta ja rokotusten edistymisestä – "Rajoitusten purkamisen aika ei ole nyt"
8.4.2021
THL: Suomessa 566 uutta koronatartuntaa – Pohjois-Suomessa yhdeksän uutta tartuntaa, joista Pudasjärvellä kaksi
2.4.2021
THL: Suomessa todettu 512 uutta koronatartuntaa, kaksi uutta kuolintapausta – Pohjois-Suomessa 5 uutta tartuntaa
26.3.2021
Kolumni
Eduskunnasta Juha Sipilä: Kurssi kohti kasvua – "Tarvitsemme osoitetun ulospääsyn sekä terveys- että talouskriisistä"
17.3.2021
THL: Suomessa 258 uutta koronatartuntaa – Pudasjärvellä yksi uusi tapaus, Ouluun tilastoitiin 12 uutta tartuntaa
14.1.2021
Suomessa 438 uutta koronatartuntaa – Oulussa ja Sievissä useita uusia tautitapauksia
30.12.2020
Oulussa todettu keskiviikkona kolme uutta koronatartuntaa – THL: Raahessa, Haapavedellä ja Sievissä yksi uusi tartunta
23.12.2020
Oulun epidemiatilanne kiihtyy, kaupunki raportoi torstailta 13 tuoretta tartuntaa ja kaksi joukkoaltistumista kouluissa – THL kirjasi koko maassa 351 uutta tapausta
19.11.2020
Tekniset ongelmat sävyttivät alkuviikon koronalukuja – THL: Ouluun kirjattu 16 uutta koronatartuntaa alkuviikon aikana
28.10.2020
Jokainen voi hyökätä virusta vastaan – Petri Lehenkari: "Oman arvioni mukaan pandemia on kahlattu läpi juhannukseen mennessä"
13.10.2020