
Pudasjärven Hirsikartanossa on todettu koronatartunta.
Oulunkaaren kuntayhtymästä tiedotetaan, että Hirsikartanon hoitajalla on lauantaina 9. tammikuuta todettu koronavirustartunta.
Muutama altistunut työntekijä on asetettu karanteeniin, ja yksikössä koronanäytteitä otetaan nyt matalalla kynnyksellä.
– Hoitaja on työskennellyt hoitotilanteissa ohjeiden mukaan suojautuneena, joten riski Hirsikartanon asiakkaiden ja työntekijöiden altistumiselle on erittäin vähäinen, tiedotteessa todetaan.
Tiedotteen mukaan yksikössä on noudatettu koronaohjeita.
– Tilanne yksikössä vaikuttaa tällä hetkellä rauhalliselta ja oireilevia asiakkaita tai työntekijöitä ei ole ilmaantunut.
Varotoimenpiteenä Hirsikartanon vierailut rajoitetaan ulkotiloihin ja omaisia voi tavata esimerkiksi lasin läpi terassilla. Järjestely kestää 17.1. saakka.
Esimerkiksi saattohoitoon liittyvissä poikkeustapauksissa vierailut sisällä yksikössä ovat sallittuja, mutta vierailuista on aina sovittava erikseen.
Myöskään omaishoitajien vapaita ei järjestetä Hirsikartanossa varotoimenpiteenä seuraavan 10 päivän aikana. Palveluohjaaja ottaa yhteyttä omaishoitajiin vapaiden järjestämisestä muulla tavoin.
– Mikäli uusia altistumisia tai tartuntoja ei ilmene seuraavan 10 päivän aikana, toiminta palautuu ennalleen maanantaista 18.1. alkaen, tiedotteessa todetaan.
Pudasjärven keskustassa Kurenalla sijaitseva Hirsikartano on ikäihmiselle tarkoitettu ympärivuorokautinen tehostetun palveluasumisen yksikkö. Hirsikartanossa on viisi eri osastoa ja 54 asiakaspaikkaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sunnuntain tilastojen mukaan Pudajärvellä on todettu yhteensä kahdeksan koronavirustartuntaa.