
Joulun alla Taivalkosken veteraanijärjestöt järjestivät seurakuntatalolla puurojuhlan veteraaneille, veteraanien puolisoille, sotaleskille, sotaorvoille, sotalapsille, sota-ajan evakoille ja veteraaniyhdistysten jäsenille.
Eläkeliiton naiset loihtivat maittavan joulupuuron torttukahveineen ruokatarvikkeista, jotka olivat Koillismaan Osuuskaupan lahjoittamia. Seurakunta järjesti puurojuhlalle tilan ja ohjelman, jota pastori Raili Suviranta, kanttori Laura Tornberg ja diakonissa Heidi Keränen esittivät.
Lisäksi paikalla oli Koillismaan Leaderin rahoittaman Sota-ajan perinnehuone -hankkeen asioista kertomassa hanketyöntekijä Jorma Räisänen.
Rintamaveteraanien puheenjohtaja Tuomo Horsma kertoi uudesta veteraaniperinneyhdistyksestä.
Pohjois-Pohjanmaan alueelle perustettiin Oulussa 30.11.2021 veteraaniperinneyhdistys. Samassa yhteydessä valittiin yhdistyksen johtokunta vuodelle 2022.
Johtokunta jatkaa sitä työtä, jota on valmisteluissa viimeisten vuosien aikana tehty. Johtokunnalla on hyvin valmisteltu työ pohjana, josta se voi lähteä koordinoimaan yhdistyksen toimintaa.
Alueen kaupungeissa ja kunnissa tulee toimimaan omat osastot tai toimikunnat. Näiden tehtävänä on tehdä veteraaniperinnetyötä oman kunnan lähtökohdat huomioon ottaen.
Tässä työssä toivotaan tehtävän tiivistä yhteistyötä kaupunkien ja kuntien kanssa. Yhdistykseen on mahdollista liittyä jäseneksi. Tästä ja muista yhdistyksen kentälle informoitavista asioista ilmoitetaan myöhemmin.
Koillismaata yhdistyksen johtokunnassa edustaa Tuomo Horsma Taivalkoskelta ja varaedustajana on Jarmo Käkelä Kuusamosta. Johtokunnan edustus vaihtuu vuosittain, Pudasjärven edustus tulee vuorollaan mukaan.
-Kiitämme veteraanipuurotilaisuuden toimijoita ja toivotamme kaikille Onnea vuodelle 2022. Toivotamme Koillismaan Osuuskaupan Henrik Karvoselle onnea ja menestystä uuteen tehtävään, toivottavat Taivalkosken veteraanijärjestöjen puheenjohtajat, Raimo Aro ja Tuomo Horsma.