Vuonna 2009 Pudasjärvellä aloitti toimintansa nuorten maahanmuuttajien tukiasumisyksikkö, joka muutettiin vuonna 2010 alaikäisenä Suomeen saapuneiden pakolaisten perheryhmäkodiksi.
Yksin Suomeen tulleiden maahanmuuttajalasten ja -nuorten perheryhmäkodit keskitetään Pohteen alueella Ouluun. Pudasjärven perheryhmäkodin toiminta lakkautetaan tänä vuonna. Yle Oulun uutiset kertoi maanantaina, että toiminta siirretään Oulun vastaanottokeskuksen alaisuuteen Ouluun ja Oulunsaloon.
Pudasjärvellä on tilat neljälle nuorelle oleskeluluvan saaneelle alle 18-vuotiaalle nuorelle. Oulussa toimii nykyisin seitsenpaikkainen perheryhmäkoti ja Oulunsaloon perustetaan uusi samankokoinen perheryhmäkoti.
Uutisen mukaan perusteena muutokselle on se, että lapset ja nuoret ovat jo lähtökohtaisesti Oulun vastaanottokeskuksen alaisuudessa eikä heitä haluta siirtää toiselle paikkakunnalle.
– Tämä on meille suuri menetys.