Kuntavaaleissa kautta Suomen ykkösasiana nousee esille talous. Näin on meilläkin Pudasjärvellä. Tilinpäätös oli 2018 alijäämäinen 4,1 milj. ja 2019 n. 3,5 milj. Nyt on tehty sopeuttamisohjelma vuosille 2021–2023.
Kolmen vuoden aikana 2,5 milj. säästöä. Vuosikate saadaan reilusti positiiviseksi eikä syömävelkaa jouduta ottamaan.
Mutta jos ohjelma ei onnistu, vuonna 2024 meillä täyttyy kriisikunnan arviointimenetelmän kriteerit. Sitähän emme halua. Kun uusi valtuusto aloittaa työt, on sitouduttava ohjelmaan ja olisi hyvä, jos tarjottaisiin opetusta kuntatalouden ymmärtämiseen ja sen seurantaan. Toimivaa elinvoimaista taloutta tarvitaan, jotta kunta ei kuihdu. Kestävä talous takaa elämää vielä huomennakin.
Kokoomus toivoo, että asioita käsitellään maltillisesti, faktat huomioonottaen ja muistaen, että jokainen ihminen on arvokas.
Sote tulee. Koska raha ei enää riitä, siksi uudistus tarvitaan. Työ on laaja ja siinä jos missä tarvitaan yhteistyötä ja ymmärrystä. Mitenhän Pudasjärvi? Sote-kuvioissa siitäkin olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksia näin vaalien alla.
9.3. saakka on aikaa lähteä ehdokkaaksi. Oletko koskaan ajatellut kokoomusta vaihtoehtona? Tule mukaan tekemään työtä Pudasjärven parhaaksi. Nettiosoitteessa kokoomus.fi/vaalityo on kaikki tieto ehdokkaalle. Tutustu, innostu ja tule mukaan!
Presidentti Niinistö on puheissaan ottanut usein huomioon, miten aika on nopeasti muuttunut käytöksen, tekojen ja puheitten osalta huonoon suuntaan. Eduskunnan puhemies ilmaisi huolen samasta muutoksesta. Kokoomus on samoin ajatuksin.
Luin Kalevasta 7.2. lehdestä Sanna Keskisen kirjoituksen ja haluan ottaa tähän aikaan sopivan ajatuksen. Se on suunnattu kuntavaaliehdokkaille ja äänestäjille. Onko ehdokas valmis sitoutumaan rakentavaan ja toista arvostavaan keskustelukulttuuriin, jos tulee valituksi? Vai haluaako hän vain kerätä irtopisteitä piikikkäillä lausahduksilla ja riitelyllä silläkin uhalla, että hän samalla heittää hiekkaa kotikuntansa kehityksen rattaisiin? Kannattaa lukea koko kirjoitus.
Tapaamme ainakin kirjoittelun merkeissä. Jaksamista jokaiselle ja muistetaan niin kuin on päivät, niin on voimat.