Se näyttää ihan oikealta koiralta. Tummat silmät tuijottavat herkeämättä ja katsoja melkein odottaa, milloin koira heilauttaa kippurahäntäänsä. Puinen Kiira-patsas seisoo ryhdikkäästi keskellä Kuusamotalon vanhaa tupakkahuonetta. Patsaalla on sopusuhtainen, joskin hieman urosmainen pää. Hyvät kulmaukset ja ystävällinen olemus.
Näköispatsaan on veistänyt jämsäläinen taiteilija Susanna Rautasaari. Kuusamossa patsas on osana kiertuetta, joka tekee pohjanpystykorvan ja suomalaisen maatiaispystykorvan historiaa tutuksi.
Pohjanpystykorva viettää tänä vuonna rodun 50-vuotisjuhlaa Suomessa. Suosiotaan runsaasti viime vuosina kasvattanut haukkuva lintukoira on ruotsalainen rotu, vaikka sen juuret ovat pohjoisessa Suomessa, tarkemmin Koillismaalla ja eteläisessä Lapissa.
Jotta pohjanpystykorvan juuret saataisiin tunnetummin esille, hankkivat pohjoissuomalaiset koiraharrastajat kuusipuusta veistetyn maatiaispystykorvan ja pohjanpystykorvan yhteisen patsaan.