
Pudasjärven kaupungin palveluita ja toimintaa avataan hillitysti ja hallitusti, kaupungin johtoryhmä tiedottaa.
Johtoryhmän mukaan koronarajoituksia voidaan purkaa Pohjois-Pohjanmaan alueellisen koordinaatioryhmän suositusten mukaan, jos koronapandemian tilannekuva ja tartuntatilanne jatkuvat rauhallisina ja jos Pohjois-Pohjanmaalla pysytään jatkossakin epidemian perustasolla.
Ensimmäiseksi rajoituksia on tarkasteltu kirjastopalveluiden ja Pohjantähden taidenäyttelyiden suhteen.
Jatkossakin Pohjantähden taidenäyttelytila on avoinna ja sen henkilörajoitusta nostetaan. Taidenäyttelytilassa on henkilörajoituksena yhtäaikaisesti 10 henkilöä. Elokuvasali ei ole käytössä ja siltä osin rajoitus jatkuu.
Kirjaston 15 minuutin käyntiajan rajoitus poistuu ja lehtilukusali avataan. Kirjastossa on osittain rajoitettu palvelu, esimerkiksi omatoimikirjasto pysyy suljettuna.
Pudasjärven pääkirjasto on avoinna normaalein palveluaukioloajoin ja tarvittaessa asiakasmäärää rajoitetaan. Kirjastoauto Iso Karhu liikennöi reitillä edelleen rajoitetuin asiakasmäärin.
Pudasjärvellä nuorisotilat ovat avautuneet jo aiemmin, mutta toimineet rajoitetuin kävijämäärin. Nuorisotila on edelleen avoinna. Yhtäaikainen osallistujamäärä rajoitetaan on 15 henkilöön.
Muutoksia on myös lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminnan järjestämisessä. Harrastustoimintaa vapautetaan siten, että alle 12-vuotiaiden sekä 12–17-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminnassa ei määritetä enää kokoontumisrajoituksia.
Harjoituksiin ulko- tai sisätiloissa saa osallistua ainoastaan terveenä.
Toiminta suunnitellaan siten, että osallistujien on tosiasiallisesti mahdollista pitää n. 2 metrin turvaväli toisiinsa koko ajan. Yhteiskäytössä olevat välineet puhdistetaan harjoitusten alussa ja lopussa, sekä mahdollisuuksien mukaan käyttäjän vaihtuessa.
Lasten ja nuorten saattajat pitävät n. 2 metrin turvavälin toisiinsa ja huolehtivat, ettei alueelle synny ruuhkaa.
Valtakunnallisissa sarjoissa pelaavat tai niihin pääsyyn oikeuttaviin karsintoihin pyrkivät yli 18-vuotiaiden joukkueet voivat harjoitella varatuilla vuoroillaan. Toiminnassa noudatetaan samoja rajoituksia, mitä lasten ja nuorten ryhmäharrastuksiin on annettu.
Muilta osin Pudasjärven kaupungissa jatketaan aiemmin annettuja rajoituksia 9. toukokuuta saakka. Aiemmin on tiedotettu, että rajoitukset ovat voimassa 25.4. saakka, joten rajoituksia on jatkettu kahdella viikolla.
Voimassa olevat rajoitukset 9.5. saakka:
Virkistysuimala Puikkarin allasosasto ja saunat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukeutumistilat ovat suljettuna yleiseltä käytöltä.
Kaupungintalon neuvotteluhuoneita, Otso ja Otava, ja Pohjantähden tiloja ei voi varata ulkopuolisten yhdistysten ja järjestöjen käyttöön.
Kaupungintalo ja asiakaspalvelupiste ovat toiminnassa tietyin rajoituksin Asiakaspalvelu toimii normaaleilla aukioloajoilla..
Tietyt rajoitukset kaupungintalolla asioidessa ovat kuitenkin toistaiseksi voimassa seuraavasti:
– Kaupungintalolla asioidessa on vahva suositus kasvomaskin käytölle. Jos sinulla ei ole kasvomaskia, saat sen tullessasi asiakaspalvelupisteestä.
–Kaupungintalolle saavuttaessa tulee ensin pestä kädet aulan wc-tiloissa tai käyttää aulassa olevaa käsihuuhdetta.
–Asiakaspalvelupisteen neuvontaan odottaessa pyydämme huomioimaan turvavälin, 2 metriä.
–Kaupungintalolla noudatetaan hyvää käsi- ja yskimishygieniaa. Ohjeistukset ovat esillä aulassa.
–Kaupungintalon aulan yhteiskäyttötietokone ei ole käytössä.
–Kaupungintalolla tulee pyrkiä asioimaan ainoastaan ajanvarauksella. Voit varata ajan suoraan siltä henkilöltä, jota asiasi koskee. Voit myös tiedustella yhteystietoja kaupungin vaihteesta, asiakaspalvelun puhelinnumero.
–Kaupungintalolle ei saa tulla, jos on hengitystieoireita tai tunnet itsesi vähänkään flunssaiseksi tai sairaaksi. Tässä tapauksessa pyydämme asioimaan ainoastaan puhelimitse tai etäyhteyksillä asiakaspalvelupisteeseen tai kaupungin työntekijöiden kanssa.
Lukio-opetus jatkuu lähiopetuksena.
Perusopetus jatkuvat lähiopetuksena.
Toisen asteen oppilaitoksen opiskelijoiden, tutkintoon valmistuminen lähellä, harjoittelujaksot sallitaan kaupungin toimipisteissä. Noudatetaan Pudasjärven kaupungin työsuojelun ohjeistuksia työharjoittelussa.
Kansalaisopiston kurssitoiminta jatkuu lähiopetuksena. Asiakkaita tiedotetaan mahdollisien muutoksien osalta kurssien toiminnasta tarkemmin Pudasjärven kansalaisopiston oppilaskanavien kautta.
Karhupajan toiminnot jatkavat lähipalveluna terveysturvallisuus huomioiden.
Hirsikunnas, työllisyyspalvelut ja monikulttuuriset palvelut, jatkavat lähipalveluna terveysturvallisuus huomioiden.
Kaupungin tilat ovat rajoitetusti varattavissa muiden käyttöön.
–Lasten ja nuorten harrastustoiminnassa on sallittua kaupungin tilojen käyttö
–Virkistysuimala Puikkarin kuntosali ja Tuomas Sammelvuo -sali sekä muut ryhmäliikuntaan, kontaktilajeihin, joukkueurheiluun sekä muuhun vastaavaan liikuntaan tai urheiluun käytettävät kaupungin tilat ovat suljettuna aikuisten (yli 18 vuotiaiden) vapaa-ajan toiminnalta ja harrastetoiminnalta 9.5.2021 saakka.
Alle 12-vuotiaiden sekä 12 – 17-vuotiaiden ryhmäharrastustoimintaa Tuomas Sammelvuo -salilla voidaan jatkaa. Lisäksi lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua muissa kaupungin hallinnoimissa tiloissa seuraavin edellytyksin:
–Harjoituksiin osallistutaan ainoastaan terveenä.
–Ryhmälle varatulle vuorolle ei ole osallistujamäärää rajoituksia lasten ja nuorten harrastustoiminnassa.
–Harjoituksiin tullaan varusteet päällä ja lähdetään suoraan pois silloin kun se on mahdollista (pukuhuoneen käytön minimoimiseksi).
–Toiminta suunnitellaan siten, että osallistujien on tosiasiallisesti mahdollista pitää n. 2 metrin turvaväli toisiinsa koko ajan.
–Yli 12-vuotiaat osallistujat sekä valmentajat/ohjaajat käyttävät maskia tai visiiriä. Maskisuositus ei koske liikuntasuoritusta.
–Yhteiskäytössä olevat välineet puhdistetaan harjoitusten alussa ja lopussa, sekä mahdollisuuksien mukaan käyttäjän vaihtuessa.
–Lasten ja nuorten saattajat pitävät n. 2 metrin turvavälin toisiinsa ja huolehtivat, ettei piha-alueelle synny ruuhkaa. Lapset ja nuoret saatetaan harrastuspaikan ulko-ovelle. Muiden kuin vuorolle osallistuvien oleskelu sisätiloissa on kielletty. Vuoron vastuuhenkilö odottaa ulko-ovella, päästää osallistujat sisään ja huolehtii, että ulkopuolisia ei tule sisätiloihin.
–Valtakunnallisissa sarjoissa pelaavat tai niihin pääsyyn oikeuttaviin karsintoihin pyrkivät yli 18-vuotiaiden joukkueet voivat harjoitella varatuilla vuoroillaan Tuomas Sammelvuo –salissa. Toiminnassa noudatetaan samoja rajoituksia, mitä lasten ja nuorten ryhmäharrastuksiin on annettu.
Maskin käyttösuositus jatkuu. Pohjois-Pohjanmaalla voimassa olevat maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita):
–Aina joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä esimerkiksi taksissa
–Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
–Riskialueelta Suomeen saapuneet matkailijat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos heillä on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
–Terveydenhuollon henkilöstölle kaikessa potilastyössä. Suositus koskee myös potilaita, omaisia, opiskelijoita ja vierailijoita.
–Aina julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa mukaan lukien koulut ja oppilaitokset yläkoulusta alkaen
–Yksityisten palveluntarjoajien tiloissa (kaupat, pankit jne.)
–Toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa
–Työpaikoilla sisätiloissa, joissa maskin käyttö on mahdollista
Yleisötilaisuudet
Sisä- ja ulkotiloissa tapahtuvien yleisötilaisuuksien osallistujamäärä on rajattu 10 henkilöön aluehallintoviraston päätöksellä 9.5. saakka.
Pohjois-Pohjanmaalla toimii alueellinen koordinaatioryhmä STM:n edellyttämän alueellisen viranomaistyön organisoimiseksi ja toimenpiteiden koordinoimiseksi. Koordinaatioryhmä kokoontuu vähintään kerran viikossa ylläpitämään tilannekuvaa ja arvioimaan epidemiatilannetta, alueellisia suosituksia sekä rajoituksia eri kriteerien pohjalta. Näiden suositusten pohjalta kaupungin johtoryhmä tarkastelee kaupunkikohtaisia rajoituksia. Koordinaatioryhmä kokoontui 20.4.2021. Ryhmä totesi, että epidemia on alueella perustasolla.
Alueellinen koordinaatioryhmä suositteli rajoitusten poistoa niin, että nuorisotilat ja kulttuurilaitokset, esimerkiksi museot ja kirjastot voidaan avata. Lisäksi 12–18-vuotiaiden lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta voi jatkua. Tämä noudattaa sosiaali- ja terveysministeriön linjausta rajoitusten purkamisen suhteen, lapset ensin -periaatetta.