Osa 2. Makrilli astuu kuvaan
Vanhempi veljeni käynnisti kaksi vuotta kestävän projektin jonka tarkoituksena ja päämääränä oli kasvattaa varteen otettava vastus kissojen kuninkaan nujertamiseksi. Hän valitsi pentueesta selvästi suurikokoisimman rotevan urospennun joka erottui selvästi rähmäsilmäisistä hennoita sisaruksistaan. Väriltään pentu oli punertava jossa oli hieman ”tiikeriraitaa” muistuttavaa sävyeroa.
Valmennus alkoi erityisruokavaliolla. Metsänhoitotöistä saamasta tilistä veljeni erotti valmennukseen käytettävän pienen rahasumman millä hän osti valmennettavalleen herkkuja joiden hän otaksui olevan hyödyksi uuden kuninkaan kasvatukselle.
Velipoika oli miettinyt minkä laittaisi nimeksi? Kasteessa pentu sai nimekseen Makrilli. Nimen hän kopioisi kalasäilykepurkin kylestä. Kissan raitainen väritys muistutti purkin kyljessä ollutta makrillin kuvaa. Makrillin ruokavalioon kuului myös kyseinen säilyke.
Projekti eteni ainakin fyysisen kehityksen osalta odotettua paremmin. Makrilli kasvoi huimaa vauhtia ja oli jo vajaan vuoden iässä korkempi kuin tuleva vastustaja. Tosin vielä ruippana verrattuna parhaita vuosiaan viettävään Morreen.
Valmentaja oli hieman huolissaan makrillin luonteenpiirteistä. Oliko pentu perinyt äidiltään hyvän ja empaattisen luonteen? Ja missä määrin tähän otukseen voisi vaikuttaa, että siitä tulisi katu-uskottava?
Kevätaurinko oli sulattanut jo porraskiven näkösille. Muutaman viikon oli jo nähty pientä liikehdintää. Sopivia asemapaikkoja valittiin.
Morre ei kaihtanut tulla ”kyläilemään” vaan käveli ”takki auki” minkä talon portaille halusi. Asema oli saavutettu.
Makrilli oli vielä pirtissä valmistautumassa. Valmentaja tsemppasi kasvattiaan ja antoi henkistä valmennusta. ”Nyt näytetään Lammin Morrelle missä on kaapin paikka... eikö niin?”
Tuomarineuvosto viisi henkilöä asettui porraskivelle. Morre istuskeli rauhallisena ja ihmetteli ”mitähän tässä on tekeillä?
Pirtin ovi narahti. Valmentaja saapui ”iso-poika” sylissä ja antoi viimeisi neuvoja kasvatilleen.
Kongi kumahti. Makrilli laitettiin kehään. Haastaja nosti karvat pystyyn ja köyristi itseään tappeluasentoon. Morre istui rauhallisen näköisenä ja suuntasi Mike-Tysonimaisen katseen vastustajaan.
Nuoren haastajan silmistä näkyi epävarmuus, jopa pelokkuus oli aistittavissa.
”No eikö tästä tule kunnon ottelua... mikä tässä maksaa.”
Epävarmuus näkyi myös valmentajan kasvoilla.
Valmentaja otti haastajan syliinsä ja nakkasi Makrillin vanhan mestarin selän päälle. Loppunäytös oli julumaa kateltavaa.
Alkoi raastava ottelu, äänestä eikä irtokarvasta ollut puutetta. Noin kaksikymmentä metriä, pirtin portailta navetan eteen kestänyt makkarana pyöriminen ja kuoputtaminen jätti jälkeensä pari vakallista kissankarvaa. Ote irtosi ja haastaja kuten Morrekin selvisi vähin vaurioin.
Makrilli poistui paikalta välittömästi eikä antanut haastattelua. Tuomarineuvoston päätös oli 4–1 Valmentaja ainoastaan näki haastajan voittaneen.
Makrillin pelokas poistuminen kehästä oli neljän tuomarin mielestä pelkuruutta joten he äänestivä Lammin Morren voittajaksi.
Morre eli vanhaksi. ”Hän asusti” neljännessä kortteerissa lopun elämäänsä. Korvistä oli jäljellä rusinan kokoiset nysät. Naamassakin näkyi arpia. Turkki kärventyi ruskeaksi kun se tahto pakkautua navetan muuripaan etuliepeeseen nukkumaan kuuman hiilloksen viereen.
Helmikuun aurinkoisena päivänä Saloisista maailmalle lähtenyt kulkumies nukkui pois. Hän oli tunnettu ja tykätty kaveri jonka tunsi kaikki. Morre ei ollut ”mulkero”.
Jos olisi eletty SO-ME aikaa niin monessa ”vasepuukissa” siitä ois seurantaa.;)
Lopuksi: En ole kissojen vihaaja. Alku on vaan ”herättelyä”;)
Voit lukea tarinan alun tästä.