Tapahtumatäyteinen kotiseutuviikko tarjosi monenlaista osallistumismahdollisuutta kaikenikäisille.
Lapset ja lapsenmieliset pääsivät katsomaan ja pohtimaan Teatteri Tien avulla Telin tutkimusmatkaa tulevaisuuksiin. Juha Nymanin ja Aili Pelttarin näyttämät kuvat ja kertomat tarinat Kurenalan keskustan rakennuksista, maisemista, tapahtumista ja ihmisistä heruttivat yleisön mielissä ja puheissa muistoja ja ihastuttavia tarinoita vanhoista ajoista. ”Hiljainen” historiallinen tieto pääsi vilkkaasti ääneen ja asioista tietämättömien kuulijoiden korviin. Kummitusjuttuja- illassa Pauliina Majavan johdolla kerrotut oman paikkakuntamme kylillä tapahtuneet ja koetut selittämättömät aistimukset ja tapahtumat saivat osakseen nuoremmankin kuulijakunnan tarkkaavaisen ja jännittyneenkin huomion.
Niemelä pirtin uunin lämmössä ja jauhojen pölinässä kokoperheen leivontaillassa saivat kaikki leipomisinnokkaat kokeilla Anja Jussilan ja kumppaneiden asiantuntevien ohjeiden mukaisesti leipomistaitojaan.
Kaikkein parasta oli nähdä pienten ja vähän meidän isompienkin ihmisten maireat hymyt kun oma itse kaulittu rieska putkahti uunista kauniina ja oikein paistettuna. Ja se uunikuuman leivän ja sen päällä sulavan voin maku! Nuori leipoja ei unohda sitä pitkään aikaan, jos koskaan.
Leipomistohinan jälkeen ehti vielä kuuntelemaan Metsämuseolle Vauhko Varsa- yhtyeen Pudasjärvi-tunnelmaista komeaa musiikkia. Musiikillinen anti jatkui Laulamme yhdessä- toritapahtumassa Suopunki-yhtyeen levyjulkkareissa. Samalla reissulla saattoi tehdä kivoja ostoksia peräkärrykirpparilla, Pudasjärven omissa yrityksissä, piipahtaa Pirtin Taidekammariin tutustumaan Paavo Tolosen klassikkoteoksiin tai viettää aikaa museoalueella tutustumalla sen aarteisiin.
Kotiseutuviikko huipentui Jumalanpalvelukseen, kukkalaitteen laskemiseen nälkään kuolleiden hautamuistomerkille ja varsinaiseen Kotiseutujuhlaan museoalueella. Piristävän kahvitarjoilun jälkeen oli antoisaa kuunnella valtuuston puheenjohtaja Olga Oinas-Panuman ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vesa Riekin puheenvuorot, jotka käsittelivät kiinnostavasti Pudasjärven ihmisten kohtaloita ja selviytymistä vaikeiden aikojen kurimuksista sekä kuntalaisten yleisestä positiivisesta asenteesta nykyelämään ja tulevaisuuteen. Pirjo Riihiahon kirjoittamat ja lausumat runot luotsasivat yleisön ajatukset ja mielikuvat kauniisiin maisemiin ja iniseviin sääskiin. Nuoret naiset, Sarakylän Sirkut, hurmasivat herkällä ja taitavalla laulullaan varmasti kaikki kuulijat.
Kotiseutujuhlat ovat erinomainen oppimisen, ajatusmaailman laajentamisen, kokemusten kasvattamisen ja lämpimän yhteisöllisyyden tarjotin. Jokaisen ikäluokan osallistuminen Kotiseutuviikon tilaisuuksiin on arvokasta ja kunnioitettavaa.
Hienosta Kotiseutuviiikon tarjonnasta järjestäjiä kiittäen