Iijokiseudussa taas ihmeteltiin (22.2.2023) sitä, kuinka Pudasjärvellä on sekä työttömyyttä, että työpaikkoja. Niitä järjellisiä työpaikkoja ei vain taida juurikaan olla, ei ainakaan itseni kaltaiselle ihmiselle. Minulla on seitsemän tutkintoa ja kun kaiken pätkä-, silppu ja sälätyön laskee yhteen, yli toistakymmentä vuotta työkokemusta.
En ole kuitenkaan koskaan yrittänyt hakea töitä alkuperäiseltä kotipaikkakunnaltani, Pudasjärveltä. Ajatus paluusta paikkakunnalle, jossa olin koulukiusattu ei erityisemmin innosta. Lähdin, koska eihän nyt kukaan tahdo tulla tuhotuksi kuusitoistavuotiaana.
Ne Pudasjärven työpaikat, nehän ovat lähinnä hoitotyötä ja sekalaista asiakaspalvelutyötä, joka ilmeisesti pyörii pääasiassa Syötteen ympärillä. Ei meistä kaikista ole sisarhento valkoisiksi, eikä matkailupuolen asiakaspalveluun.
Työn pitäisi kuitenkin olla myös motivoivaa ja työssä pitäisi olla mahdollisuus kehittää itseään. On ymmärrettävää, että esimerkiksi korkeakoulutettuja ihmisiä hautautuminen Pudasjärven kaltaisella pikkupaikkakunnalle ei innosta, varsinkaan, kun koulutusta vastaavia työpaikkoja joko ei ole ollenkaan tai on hyvin niukasti.
Pudasjärvi näyttäytyy minulla paikkakuntana, jossa ei ole muuta tulevaisuutta, kuin työttömyys. Työttömyys itsessäänhän ei sinällään ole välttämättä paha asia, ellei se sitten pitkity ja jos Pudasjärvelle muuttaa, niin sehän pitkittyy.
Hetken hengähdystauko hektisestä työelämästä saattaa tehdä ihmiselle hyvääkin. Onhan se toki kiva, että on joku paikka, johon voi palata työttömäksi, jos maailmasta ei muuta paikkaa löydy ja usko tulevaisuuteen loppuu totaalisesti. Sitten voi palata Pudasjärvelle, kun koko peli on menetetty, mutta ei aiemmin.