Lomautukset: Opet­ta­jien lo­mau­tuk­set siir­ty­ne­vät syksyyn – OAJ:n valitus hal­lin­to-oi­keu­den kä­sit­te­lys­sä

Mainos: Talvitarjouksena Iijokiseutu Digi tai myös painettu lehti, katso tarjoukset tästä

Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Aja­tuk­sia Raat­teen tieltä Li­ba­no­nin kautta Uk­rai­naan – "­Neu­vos­to­lii­ton ha­jot­tua Ukraina on ollut it­se­näi­nen valtio. Se on pyr­ki­nyt olemaan de­mo­kraat­ti­nen maa vaih­te­le­val­la me­nes­tyk­sel­lä"

Raatteen tiellä suomalaisjoukot tuhosivat ukrainalaisen divisioonan.
Raatteen tiellä suomalaisjoukot tuhosivat ukrainalaisen divisioonan.
Kuva: Puolustusvoimat

Talvisodan ihmettä tehtiin Suomussalmella 1939–40. Kun 163. neuvostodivisioona oli lyöty Suomussalmen kirkonkylältä, puna-armeija oli keskittänyt tuon divisioonan avuksi uuden, 44. divisioonan joka eteni Raatteen tietä koko sen pituudelta. Ukraina kuului tuolloin Neuvostoliittoon ja 44. divisioona oli Ukrainassa perustettu, ja Stalinin käskystä keskitetty Suomen rintamalle. Se oli aiemmin osallistunut Puolan valtaukseen, eli se oli taistelukokemusta omaava joukko.

Kuten tiedämme, Siilasvuon jalkaväkijoukot pilkkoivat ukrainalaisdivisioonan Raatteen tien varteen useisiin motteihin, jotka sitten tuhottiin kovissa tuhoamistaisteluissa. Raatteen Portissa on vaikuttava muistomerkki tuosta karmeasta talvisesta kamppailusta.

Libanon

Olin suomalaisen rauhanturvajoukon komentajana Libanonissa 2000–2001.

Israelin joukot olivat vuoden 2000 alkukesästä vetäytyneet Libanonin puolelta. UNIFILin rauhanturvajoukoilla tuli kova kiire ryhmittyä uudelleen aivan Israelin rajan tuntumaan. Niinpä myös johtamani pataljoona aloitti ryhmittymisen uudelle alueelle. Aivan rajan tuntumassa oli korkea, ympäristöä hallitseva kukkula, josta pystyisi valvomaan laajasti Libanonin puolta mutta näki myös pitkälle Israelin puolelle. Se olisi oivallinen paikka YK:n asemalle. Olimme myös huolissamme siitä etteivät Hezbollah taistelijat ehtisi sinne ennen meitä. Se ei olisi miellyttänyt Israelin joukkoja eikä se olisi helpottanut UNIFILin tehtävän suorittamista. Kukkulalle kiemurteli jonkinlainen tieura, jota ei ollut käytetty herran aikoihin. Tiedettiin, että tieura ja koko mäki oli vahvasti miinoitettu.

Ruotsi oli lähettänyt avuksemme puoleksi vuodeksi pioneerijoukkueen. Joukko oli todella motivoitunut ja ammattitaitoinen, mutta se oli kevyesti varustettu ja raivauskalusto oli ”käsikäyttöistä”. Kysyin ruotsalaisten vanhimmalta, kauanko heiltä kestäisi jos heidän pioneerijoukkueensa raivaisi tien ja valvonta-aseman paikan mäen laelle vapaaksi miinoista. Maasto oli todella vaikea, joten arvio oli useita kuukausia. Sanoin ettei se riitä, meidän pitää päästä sinne heti.

Ukraina oli Neuvostoliiton hajottua vapautunut sen ikeestä ja oli itsenäinen valtio. Ukraina pyrki olemaan osa valtioiden yhteisöä ja halusi osallistua kansainvälisiin tehtäviin. Tässä tarkoituksessa Ukraina oli lähettänyt pioneeripataljoonan UNIFIL:in tueksi.

Sanoin ruotsalaiselle pioneerimajurille, että lähetän tukipyynnön UNIFIL:in esikuntaan, jotta saisimme ukrainalaisesta pioneeripataljoonasta koneellisen raivausosaston avaamaan tien kukkulalle ja raivaamaan myös kukkulan laen puhtaaksi miinoista. Ruotsalainen kollega suhtautui asiaan epäilevästi, ei luottanut ukrainalaisten työhön ja heidän laatustandardeihin.

Tukipyyntö lähetettiin kuitenkin UNIFIL:in esikuntaan asianmukaisesti. Kuinka ollakaan, vastaus tuli yllättävän nopeasti. Raivausosasto olisi käytettävissä seuraavana maanantaina. Sovittiin, että osasto on maanantaiaamuna klo 08.00 kyseisen tien risteyksessä.

Suomalaisen upseerin tapaan halusin olla itse paikalla tarkastamassa että tehtävä käynnistyy oikein. Suomalaisen sotaväen täsmällistä tapaa noudattaen ajoin paikalle klo 07.50. Paikalla oli tosiaan lähtövalmiina pioneeriosasto raskaan kaluston kanssa. Ukrainan pataljoonan komentaja, myös everstin arvoinen upseeri, seisoi etunenässä. Tervehdimme ja selvitimme tehtävän yksityiskohdat tulkin avustuksella. Ukr. pataljoonassa oli tuolloin vähän englannin kieltä osaavia.

Kun asia oli molemmin puolin selvä, Ukr. komentaja antoi käskynsä. Raskaat koneet käynnistyivät. Panssarivaunu, jonka eteen oli asennettu raivauspuskuri, lähti työntymään tieuralle sankan savun tuprutessa. Muu osasto seurasi perässä.

Kysyin Ukr. kollegalta, mitä tapahtuu jos/kun panssarimiina räjähtää raivurin alla. Tulkin välityksellä hän kertoi jotenkin näin, ”Olen itsekin joskus ajanut tuollaista, verta voi tulla vähän korvista mutta ei se mitään haittaa”. Taisi olla jonkun sodan veteraani.

Raivattavaa oli melko lailla, tie mutkitteli jyrkkää rinnettä ylös ja kukkulan laki oli myös raivattava. Jätin kollegan joukkoineen töihinsä.

Parin päivän kuluttua sain ilmoituksen, että tie ja asemapaikka on raivattu. Sovittiin, että seuraavana aamuna tavataan kukkulan laella, pystytämme sinne YK lipun ja toteamme virallisesti YK aseman perustetuksi.

Aamulla ajoin todella mutkikasta vasta raivattua tietä ylös kukkulalle YK lippu mukana. Tervehdimme everstin kanssa, ja muitta mutkitta kävimme seremoniat läpi. Pystytimme YK lipun, ja totesimme että tämä kukkula on nyt YK:n hallinnassa. Tämän tehtyämme Ukr eversti, paljon tuhdimpi mies kuin minä, kahmaisi minut karhun syleilyyn aitoon slaavilaiseen tapaan. Onneksi ei moiskauttanut pusua poskelle, ehkä aisti ujouteni siinä asiassa.

En maininnut Ukr. kollegalle että olemmehan me ukrainalaiset ja suomaliset sotilaat taistelleet ennenkin samoilla tantereilla, tosin vastakkaisilla puolilla. Ehkä hän ei ollut tietoinen tuosta karusta kamppailusta Kainuun korvessa 1940.

Kiitin kollegaa hienosta ja ammattitaitoisesta työstä. Kollega lähti toisiin töihin ja minun rauhanturvaajani aloittivat aseman varsinaiset työt: selttereiden ja muiden suojien rakentamisen ja sen jälkeen parakkien yms. pystyttämisen. Siitä tuli tärkeä YK asema. Kiitos ukrainalaisten ja suomalaisten rauhanturvaajien yhteistyön.

Myöhemmin ruotsalainen kollega kävi myös paikalla. Hänkin totesi, että raivaajat olivat tehneet pätevää työtä.

Ukraina

En ole historioitsija enkä tunne Ukrainan historiaa pitkältä ajalta. Varmaan Ukrainalla on Venäjän kanssa satoja vuosia pitkä slaavilainen yhteinen historia.

Talvisodan aikoihin Ukraina oli diktaattori Stalinin komennossa. Olen varma, että tuolloin ukrainalaiset sotilaat eivät olisi mielellään lähteneet sotaan Suomea vastaan. Haluttomuudesta on mainintoja myös asiakirjoissa. Stalinin hirmujärjestelmä oli pakottanut heidät siihen. 44. divisioonan kävi niin kuin kävi, tappioitta ei meidänkään joukkomme selvinneet.

Neuvostoliiton hajottua Ukraina on ollut itsenäinen valtio. Se on pyrkinyt olemaan demokraattinen maa vaihtelevalla menestyksellä. Osana siinä pyrkimyksessä se on osallistunut myös YK:n operaatioihin maailman rauhan turvaamiseksi. Tässä kansojen yhteisessä tavoitteessa, minulla oli ilo saada toimia yhdessä heidän kanssaan ja saada heidän tuki omassa tehtävässäni.

Tänä päivän Neuvostoliittoa ei ole, on Venäjä. Neuvostoliitossa oli aikanaan diktaattori Stalin ja kommunistinen järjestelmä. Nyt on Venäjä, diktaattorin elkein valtaa pitävä Putin ja oligarkkinen järjestelmä.

Tänään Venäjä pyrkii saamaan saman mahtiaseman Euroopassa kuin Neuvostoliitolla oli. Siihen kuuluu etupiirien luominen Euroopassa ja rajavaltioiden kontrolliin saaminen. Nyt Venäjällä on hakusessa Ukraina. Herää myös kysymys, mitä Ukrainan jälkeen?

Toivon hartaasti että Ukrainassa ei synny ukrainalaisten sotilaiden kalmistoja, kuten oli pakko tehdä Kainuun korpeen, puhumattakaan viattomista siviiliuhreista, joita väkisinkin syntyisi. Tappioitta ei hyökkääjäkään rytäkästä selviäisi.

Tänään asetelma on toinen kuin oli toisen maailmansodan kynnyksellä. Talvisodassa Venäjä hyökkäsi etupiiriäjaon mukaisesti pienen Suomen kimppuun, ja ukrainalaiset joukot osallistuivat hyökkäykseen Stalinin käskystä. Tänään Ukraina valmistautuu puolustamaan omaa maataan sinne väkivalloin pyrkivää Venäjää vastaan. Venäjän aiheuttamaan kriisiin tulisi saada ratkaisu ilman sotaa. Pahalta näyttää, diktaattorien laskelmissa ihmishenget ovat arvottomia. Emmekö me koskaan opi. Kuka takoisi järkeä diktaattorin kalloon?

Tätä kirjoittaessani Venäjän hyökkäysvalmistelut näyttävät saatujen tietojen mukaan edelleen jatkuvan, mutta varsinainen operaatio ei ole vielä käynnistynyt. Diplomaattista ratkaisua edelleen haetaan. Toivottavasti järki voittaa ja Venäjä sodan sijasta kääntää joukkonsa kotivaruskuntiinsa. Se olisi kaikkien osapuolien etu.

Timo EkdahlEv evp