
Taivalkoskelaisnuoret Janne Niemelä (vas.), Hannes Ämmänpää, Daniel Majava ja Reetta Majava valitsivat torstaina koululaisten ulkoilupäivässä laskettelun Taivalvaaralla. Markkinakartoitusta koskevassa ilmoituksessaan kunta korostaa, että Taivalvaaran tulevien palveluntuottajien toiminta on markkinaehtoista kuluttajaliiketoimintaa yrittäjän riskillä eikä kunta takaa palveluntuottajilta ostoja. Kunta kuitenkin neuvottelee laskettelupalvelujen ostamisesta kunnan koululaisten liikuntatunteja ja toisen asteen opiskelijoiden vapaa-ajan liikuntaa varten.
Kuva: Reino Hämeenniemi
Taivalvaaralla rinteillä oli tiistaina tyytyväisiä asiakkaita, vaikka kävi viima ja hieman pyrytti ja palveluntuottajan Komake Oy:n toistaiseksi viimeinen kausi hiihtokeskuksessa lähestyy loppuaan.