Mitäpä jos viime vuoden jouluaattona, vuonna 2019, lahjat jaettuaan joulupukki olisi huikannut: ”Ensi jouluun, se onkin sitten koronajoulu!”
Harva olisi ymmärtänyt mitä pukki tarkoittaa, vaan ilmaus olisi jäänyt kaipaamaan selitystä. Nykypäivänä sana koronajoulu ei enää selityksiä kaipaa, sillä kun ilmauksen kirjoittaa internetin hakukoneeseen, kone löytää saman tien kymmeniä hakutuloksia sanalla niin iltapäivälehtien artikkeleista kuin keskustelupalstoiltakin. Ensimmäisen koronavirustartunnan rekisteröimisestä maailmalla onkin nyt kulunut noin vuosi aikaa.
Tämän vuoden joulu tulee olemaan toisenlainen kuin vuosikymmeniin. Uusi ei kuitenkaan tarkoita välttämättä negatiivista, vaan muuttuneilla järjestelyillä voi olla myös positiivisia vaikutuksia. Tänä vuonna jokavuotiset, useimmiten sukupolvia yhdistävät joulun rituaalit saattavat katketa tai ainakin muuttaa muotoaan.
Korona-ajan vuoksi kenenkään kalenteri tuskin täyttyy joulukonserteista, pikkujouluista ja koulujen joulujuhlista. Tänä vuonna ei myöskään matkusteta sukulaisille joulunviettoon eikä leivota mokkaruutuja joulumyyjäisiin. Väheksymättä ollenkaan näitä kaikkia ihania, tunnelmaa kohottavia tapahtumia, on joulunalusajan ajankäyttö saanut uudenlaisen tuulahduksen koronan myötä.
Painetta suurelle sukujoululle ei ole, eikä joulunaikaa tarvitse käyttää kyläilyyn paikoissa, joissa on saatettu käydä jopa vain tavan tai velvollisuudentunteen vuoksi. Rauhoittunut aikataulu voi siis monissa perheissä vaikuttaa siten, että läheisimmille ihmisille on enemmän aikaa.
Lapsiperheille ja lapsille tämä joulu voi jäädä muistoihin aivan unohtumattomana jouluna. Ihania yhteisiä muistoja voi syntyä siitä, kuinka vanhemmilla oli aikaa leipoa lasten kanssa torttuja ja pipareita, rakentaa piparkakkutalo sekä ripustaa ulos jouluvaloja.
Kääntöpuoli tässä kaikessa on kuitenkin se, kuinka koko tämän koronavuoden aikana yksinäisyys on korostunut. Joulunaika voimistaa yksinäisyyden tunnetta varmasti entisestään, sillä ajanvietto läheisten kanssa on joulun ihanne. Yksinäisyys voi tuntua raastavalta.
Tunnetta hävetään usein, vaikkei syytä siihen ole. Kuka tahansa voi päätyä tuntemaan olonsa yksinäiseksi tai ulkopuoliseksi, kun esimerkiksi muuttaa toiselle paikkakunnalle opiskelujen tai työn perässä.
Muutama vuosi sitten koin itseni yksinäiseksi uudessa kaupungissa, vaikka tunsinkin alueelta tuttuja entuudestaan. Oman paikkansa löytäminen uudessa kaupungissa vain vei aikansa. Uskonkin, että suurin osa ihmisistä kokee itsensä yksinäiseksi edes jossain vaiheessa elämäänsä, ja ulkopuolisuuden tunteen yleisyys voi yllättää.
Joukkoon kuulumattomuuden tunne voi vaivata myös näennäisesti seurassa ollessa. Kannustankin kaikkia kertomaan ympäröiville ihmisille, kuinka heitä on mukava nähdä ja heidän seurassaan on hyvä olla. Välittämisen ei tarvitse aina olla suurieleistä vaan riittää, että ilmaisee olevansa käytettävissä jos toinen kaipaa seuraa.
Yksinäisyyttä ei tulisi ajatella piiloteltavana, isona asiana, vaan ihanteellista olisi, jos tuttua nähdessään ja kuulumisia kertoessaan voisikin pelkän ”ihan hyvää” -vastauksen lisäksi todeta, kuinka ”on ollut vähän yksinäinen olo”.
Haluan ajatella, että yksinäisyyden kokemuksella, mutta myös korona-ajalla, on annettavanaan meille muistutus siitä, ettemme pitäisi muita ihmisiä itsestäänselvyytenä. Heillä on meille paljon annettavaa.
Yritetään hyödyntää uudesta tilanteesta parhaat puolet, ja vietetään tätä tunnelmallista aikaa rauhoittuen ja toisista välittäen.