Marraskuun lopussa Korkeimmassa hallinto-oikeudessa kaatunut Tolpanvaara-Jylhänvaara-tuulivoimakaava aiotaan ottaa uudelleen käsittelyyn Pudasjärvellä. Maankäyttöinsinööri Markku Mattinen on saanut tehtäväkseen aloittaa kaavoitusprosessi uudelleen.
Lopullisen päätöksen asiasta tekevät luottamushenkilöt. Kun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vesa Riekin esteellisyyteen päätöksentekijänä kaatunut kaava eteni kaupungin päätöksissä yksimielisesti, hanke käynnistyy hyvin todennäköisesti uudelleen.
Vaikka kaava on valmis, sen uudelleen esille ottaminen pitää aloittaa alusta. Ensimmäisenä askeleena on kaupunginhallitus. Normaalit kuulemiset pitää järjestää, ja Metsähallitus valitsee työtä tekemään kaavoittajan.
Metsähallituksen Laatumaassa ei lopullista päätöstä hankkeen aloittamisesta ole toistaiseksi tehty, mutta tuulivoimapäällikkö Pertti Tapio sanoo yhteydessä Pudasjärvelle ollun.
– Uudella kaavoituksella voidaan oikeudessa todettu puute korjata. Tuo alue on järkevä, hyvätuulinen ja todella sopiva tuulivoimapuistolle.
Tapio sanoo hankkeen taloudellisten reunaehtojen muuttuneen alkuperäisestä tuulivoimatukien tekeillä olevien heikennysten takia. Lopullisia laskelmia ei Laatumaassa niiden vaikutuksista hankkeen kannattavuuteen ole tehty. Perehtyä pitää Tapion mukaan myös hallituksen tulossa olevaan ilmastopoliittiseen ohjelmaan.
Hän naurahtaa alueella viime aikoina sellaisiakin töitä tehdyn, joista olisi tuulivoimapuistolle hyötyä ollut.
– Tienpenkkojen vahvistukset ja niiden perkaukset hyödyttävät muitakin alueen käyttäjiä, vaikka metsästäjiä ja marjastajia, hän jatkaa.
Alueen maanomistajana Metsähallituksen rooli jatkossakin tulee olemaan hankkeen kehittäjän rooli. Operoijaksi on jo aiemmin valittu Taaleri Oyj.
Sen operatiivinen johtaja Erkki Kunnari toteaa yhtiön nyt vain seuraavan tilannetta. Mikäli Kho ei olisi kaavaa kaatanut, olisivat ensimmäiset voimalat Taalerin puolesta vatkanneet sähköä Puhoksen vaaratuulista jo ensi syksynä.
Läheskään heittämällä ei kaavoitus etene, Markku Mattinen ennakoi. Vaikka selvittelyt on tehty äsken, on kaavaan eri tavoilla osallisia voinut vaihtua.
Puhtaasti oikeudellisesti katsoen kaavoitus on vain kesken, mutta Mattinen ennakoi valmista tuskin tulevan ennen lumien sulamista. Voipa ehtiä uudetkin sataa, ainakin esteellisyydet käydään tiukalla seulalla läpi.
Mattinen sanoo mielenkiinnolla odottavansa, miten mahdolliset valitukset vaikuttaisivat. Korkein hallinto-oikeus otti äskeisessä päätöksessään kantaa kaavaan vain esteellisyysnäkökulmasta. Valittajilla oli perusteluissaan muitakin seikkoja.
Tolpanvaaran seuduilla on tekeillä iso sähköverkkourakka. Talven mittaan rakennetaan Kuren ja Tolpanvaaran välille 12 kilometriä 110 kilovoltin sähkönsiirtolinjaa.
Tolpanvaaraan nousee myös sähköasema. Siinä muutetaan 110 kV:n jännite 20 kilovolttiseksi. Voimajohtopylväiden perustusten teko on jo alkanut, ensimmäisiä pylväitä on ryhdytty kasaamaan.
Alueverkkopäällikkö Jukka Ihamäki Caruna Oy:stä sanoo urakan valmistuvan ensi kesänä. Voimajohtojen kimpussa puurtaa Empower PN Oy ja sähköaseman urakoi TLT-Building Oy.
– Tekeillä oleva linja olisi todennäköisesti tehty ilman tuulivoimapuistoakin. Se palvelee myös Pudasjärven itäosien ja Taivalkosken eteläosien asiakkaiden sähkön toimitusvarmuutta.
Ihamäki sanoo ainakin itsellään olevan edelleen vahva usko siihen, että tuulivoimapuisto Tolpanvaaran-Jylhänvaaran alueelle nousee ennemmin tai myöhemmin.