Otsikon mukaisen termin loi Maria Ronkainen elokuun 4. päivän Iijokiseudussa. Monet yöpieksäjäiset laitoksessa kokeneena lisäisin jatkeeksi, ”ilman vartijoita ja valvontaa”. Asuntolan ala- ja yläkerrassa oli yksi naisvalvoja. Käytännössä ei mitään.
Asuntolassa toteutettiin ”Janten lakia”, jonka muotoili vuonna 1933 tanskalais-norjalainen Aksel Sandemose kirjassaan ”Pakolainen ylittää jälkensä”. Asuntolassa kyseisestä kirjasta ja laista tuskin kukaan tiesi, mutta osaamista löytyi ilman kirjaviisautta. ”Janten laki” ja sen 11 käskyä löytyy Wikipediasta.
Yksi pahoinpitelyn muoto oli jossakin vaiheessa pistely lääkärin käyttämillä injektioruiskuilla. Rokotteena oli vesijohtovettä, kuravettä, tai pisteltiin muuten vain. Pyrin kotona viikonloppuisin käymään saunassa yksin muiden jälkeen, että ruhjeet, mustelmat ja tulehtuneet pistoskohdat eivät paljastuisi.
Varsin suosittu oli myöskin WC-kidutus. Pöntöllä istuja kiskottiin housut kintuissa loosista ja pyrittiin tahrimaan omaan ulosteeseen. Yleinen huvitus asuntolassa oli mukiloinnin ohella tarkistaa porukalla kidutettavan sukupuoli.
Janten laki on yleismaailmallinen. Englannin prinssi Charles on kertonut, että vuodet sisäoppilaitoksessa ovat hänen pahin kokemuksensa. Mikäli TV-sarjaan Crown on uskomista, prinssi puhuu totta. Olisiko vielä niin, että poikansa Harry kipuilee isänsä kokemuksia?
Ruotsalainen Jan Quilloun kirjoitti vuonna 1981 kirjan ”Pahuus” omista kokemuksistaan sisäoppilaitoksesta vuodelta 1959. Elokuvaksi sen ohjasi Mikael Håfström 2003. Raastava elokuva on kriitikkojen ja katsojien ylistämä.
On ällistyttävää, miten tarkasti Rimminkankaan nuorisovankila pystyi oppilashierarkiaansa toteuttamaan, vaikka opetuselokuvasta ei ollut vielä tietoakaan.
Suomen Kuvalehdessä 40/2008 oli pitkä artikkeli otsikolla ”Lauri on mahdollinen koulusurmaaja”. Siinä kerrottiin tarkasti, miten kidutetun ihmisen sisällä alkaa kasvaa ”valkea raivo” ja suunnitelma päästä irti vainoojistaan.
Luin artikkelin ja tunnistin asian, ja oli varsin pienestä kiinni, että Rimminkankaalla olisi tapahtunut ensimmäinen oppilasasuntolan joukkosurma, tai ainakin yritys.
Olin huoneessani ja kuulin asuntolan käytävän äänistä, että oli vuoroni tulla kidutetuksi. Huoneeseen oli majoitettu kaksi oppilasta ja molemmilla oli lukittavat korkeat kaapit. Suunnitelman mukaisesti hyppäsin kaappiini ja vetäisin oven perässäni lukkoon. Olin kyyryssä ja puukko kädessä valmiina hyökkäämään, jos ovi avataan.
Pienessä huoneessa tarkoitus ei ollut huitoa silmittömästi, vaan viiltää kerran tarkasti ja harkitusti, ja useaa henkilöä. Olin jo oppinut joukkokäyttäymisestä sen, että hetkeä ennen kliimaksia he kangistuvat. Vasta sen jälkeen alkaisi joukkomukilointi. Se kangistumisen hetki ja sen jälkeinen pakokauhu olisi minun.
He eivät saaneet sillä kertaa ovea auki. Myöhemmin heillä oli työkaluja, joilla mursivat oven, mutta ”valkea raivo” oli valunut minusta pois.
Olin miettinyt, mitä seurauksia teosta olisi minulle. Ymmärsin, että kulkisin syyllisenä ja vähämielisenä lopun elämäni laitoksesta laitokseen. Tätä kidutusta oli jäljellä enää muutama kuukausi.
Asuntolassa jouduin luonnollisesti maksamaan murretun kaapin oven, koska vähintään kymmenen oppilasta todisti minun sen rikkoneen.
Tässä on kerrottuna vain vähäinen sadismin määrä Rimminkankaan nuorisovankilasta.
Vaikka kirjat ja artikkelit todistavat ilmiön olevan yleismaailmallinen, se ei mitätöi yhtään pahoinpitelytapausta. Kyse ei ole mitättömästä kiusaamisesta, vaan selkeästä pahoinpitelystä, elämän tuhoamisesta.
Koulut ovat alkaneet. Toivotan kaikille koulunsa aloittaville oppilaille rauhaisaa ja opin täyteistä lukukautta. Niin, että kaikki saavat keskittyä kykyjensä ja mieltymysten mukaisesti opittaviin asioihin ilman pelkoa. Viimemainittu asia on vanhempien, opettajien ja muiden aikuisten hoidettava.