Oulussa to­det­tiin viime vii­kol­la yh­teen­sä 32 tar­tun­taa – Poh­jois-Poh­jan­maan ko­ro­na­ti­lan­net­ta ja ra­joi­tuk­sia ar­vioi­daan tiis­tai­na

Oulun kaupunki: Tartuntojen määrä on nousussa, oululaisten on nyt tärkeää pitää kiinni voimassaolevista suosituksista ja rajoituksista

Oulussa todettiin viime viikon aikana yhteensä 32 koronavirustartuntaa, kertoo Oulun kaupunki. Koronatartuntojen määrä on näin kaupungin mukaan nousussa.

Tartuntalähde jäi viidessä tapauksessa tuntemattomaksi. Tiedetyt tartuntalähteet olivat perhe, tuttavapiiri, ulkomaat ja koulu.

Edeltävällä viikolla koronatartuntoja oli yhteensä 13 kappaletta eli uusien koronatartuntojen määrä kasvoi Oulussa yli kaksinkertaiseksi.

Kaupungin mukaan oululaisten on nyt tärkeää pitää kiinni voimassaolevista suosituksista ja rajoituksista, vaikka rajoituksia on osin lievennetty. Viimeisimpänä Oulussa on lievennetty koronarajoituksia avaamalla nuorisotilojen ja Pohjois-Pohjanmaan museon käyttö. Lisäksi ravintolasulku päättyi alueella 9. huhtikuuta.

– Huolimatta osittain poistuneista rajoituksista ja rokotusten etenemisestä tulee jokaisen huolehtia henkilökohtaisen terveysturvallisuuden säilyttämisestä, kaupungin tiedotteessa painotetaan.

Pohjois-Pohjanmaan koronatilannetta ja rajoituksia arvioidaan tiistaina.

Tartuntojen määrän kasvusta huolimatta Oulu on edelleen koronaepidemian alhaisimmalla tasolla eli perustasolla.

Viime viikolla karanteeniin määrättiin 194 ihmistä, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin edeltävällä viikolla. Joukkoaltistumisia oli yhteensä neljä kappaletta.

Ritaharjun koulussa 9A-luokalla todettiin viime viikolla joukkoaltistuminen, jonka johdosta 20 oppilasta asetettiin karanteeniin.

Lisäksi Caritas Kipparissa on todettu koronapositiivinen asukas. Altistuneet on voitu rajata yhteen soluun palvelukodissa. Yksikössä on ohjeistettu oireettomien seulontaluonteinen testaus  altistuskaranteeniin asetetuille asukkaille ja heidän kanssaan työskenneille.

Sairaalahoidossa Oulun kaupunginsairaalassa oli sunnuntaina alle viisi koronapotilasta. Myös OYSissa koronapotilaita oli hoidettavana alle viisi.