
Arkistokuva hoitajan työstä.
Kuva: Jussi Leinonen
Pohteen palkanmaksuongelmat jatkuvat. Ongelmien ratkaisemiseksi sekä Monetran palkanlaskentaan että Pohteen henkilöstöhallintoon on lisätty resurssia, kerrotaan Pohteen tiedotteessa. Myös ohjeistusta parannetaan. Lisäksi esihenkilöjen työtä tuetaan entistä paremmin esimerkiksi koulutuksilla.
Monetra on toimittanut Pohteen henkilöstölle tammi-maaliskuussa yhteensä noin 95 000 palkkalaskelmaa. Virheellisistä tehtäväkohtaisista palkoista on tehty alkuvuoden aikana 2 410 ilmoitusta.