Kolumni

”Minun oli nälkä, mutta te ette an­ta­neet minulle ruokaa” – aut­ta­mi­nen on jo­kai­sen vel­vol­li­suus

Viime sunnuntaina vietettiin tuomiosunnuntaita. Tuomiosunnuntain perinteisessä evankeliumissa Jeesus viimeisellä tuomiolla tuomitsee ihmiset heidän tekojensa mukaan.

Armoa tästä evankeliumista ei löydy, vaikka kristillisen uskon sanoman ydin on Jumalan armo ja rakkaus. Viimeisellä tuomiolla toiset pääsevät iankaikkiseen iloon ja toiset joutuvat ikuiseen tuleen. Iloon pääsevät olivat eläessään auttaneet nälkäisiä, juottaneet janoisia, auttaneet kodittomia, vaatettaneet alastomia ja vierailleet sairaiden ja vankien luona.

Kadotukseen joutuvat vastaavasti eivät olleet tehneet hyvää toisille. Jeesus sanoo itsekkäille, että ”minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa”.

Sanoisiko Jeesus tänä päivänä, että ”minun oli nälkä, mutta te heititte roskiin suunnattoman määrän hyvää ruokaa” tai vaihtoehtoisesti ”minun oli jano, mutta te talouskasvun ja oman edun nimissä tuhositte puhtaan juomaveden” tai jopa ”minä olin sairas, mutta te ette käyneet katsomassa minua vaan tarjositte minulle kuolemanpiikkiä”.

Raamatussa opetetaan, että usko ilman tekoja on kuollutta uskoa. Hyvä on tarkoitettu jaettavaksi. Ei riitä, että itsellä on asiat hyvin.

Kaikkia kristittyjä kutsutaan toimimaan paremman huomisen eteen. Jumalanpalveluksesta seurakunta lähetettään arkeen elämään uskoa todeksi, rakastamaan ja palvelemaan toinen toistamme.

Seurakunnan diakoniatyössä pyritään auttamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lähimmäisiä lähellä ja kaukana. Diakoniatyö on auttamista ilman ehtoja ja vaatimuksia.

Seurakunnasta voi pyytää apua kansallisuudesta, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai uskonnollisesta taustasta riippumatta. Jokainen ihminen on arvokas. Seurakunnan työntekijöitä voi lähestyä niin hengellisissä kuin maallisissa kysymyksissä.

Diakoniatyö ei ole ainoastaan seurakunnan työntekijöiden vastuulla. Muutaman työntekijän mahdollisuudet ovat vallan rajalliset. Lähimmäisen hätä lähellä ja kaukana on voimakas kutsu inhimillisen hädän lievittämiseen. Jokainen voi kysyä itseltään, mitä juuri minä voin tehdä jonkun lähimmäisen hädän lievittämiseksi. Kun riittävän moni toimii edes vähän, on sillä jo suuri merkitys monen ihmisen elämään.

Vapaaehtoisille seurakuntalaisille olisi tarvetta.

Monenlaiselle auttamistyölle on tarvetta. Vapaaehtoisille seurakuntalaisille olisi tarvetta.

Moni yksinäinen kaipaa niinkin yksinkertaista asiaa kuin juttukaveria kahvikupposen äärelle. Hoitolaitoksissa on monia ikäihmisiä, jotka nauttisivat kauniilla säällä ulkoilusta. Moni varmasti tahtoisi sunnuntaiaamuna lähteä kotikirkkoon jumalanpalvelukseen mutta yksin ei voi lähteä.

Koskaan emme voi tietää kuka on tulevaisuudessa avun tarpeessa. Elämä voi nopeasti yllättää. Kuka tahansa voi esimerkiksi menettää yllättäen työnsä tai sairastua vakavasti.

Miten toivoisin itseäni kohdeltavan, jos olisin vuoteenomana toisten hoidon ja avun varassa?

Auttaminen on jokaisen velvollisuus.

Jeesus antoi eläessään täydellisen esimerkin toisen ihmisen auttamisesta ja rakastamisesta, lähimmäisyydestä. Jeesus antoi oman henkensä toisten puolesta. Lähimmäisen auttaminen ja rakastaminen voivat vaatia omastaan antamista ilman lupausta vastapalveluksesta.

Sunnuntaina vietetään ensimmäistä adventtia. Alkaa joulun juhlan odotus. Joulu on hyvän tahdon ja rakkauden aikaa.

Voisimmeko oikeasti toimia niin, että mahdollisimman moni voisi viettää adventin ja joulun aikaa hyvällä, iloisella ja turvallisella mielellä?

Auttaminen on jokaisen velvollisuus. Siitä viimeisen tuomion kuvaus muistuttaa.

Kirjoittaja on Taivalkosken seurakunnan kirkkoherra