Katsoin äsken ohjelmaa Saimaasta ja piirin puheenjohtaja Tapio Hakala soitti (SKP) joten tuli pieni tauko suunnitelmiin ja vasta nyt aloitan tämän kertomukseni Saimaasta.
Isäni sanoi kerran: "Mies osti palan Saimaata ja siellä hän sai maata ja sai maata ja sai poltella Saimaata". Eli hänen runosuonensa kukki ja oli ehkä tämän fraasin kuullut jossakin vaiheessa elämäänsä jossakin päin, tai sitten vaan yksinkertaisesti itse keksinyt.
Armeija kaverini, oululainen Asmo (huom. nimi keksitty ja juttu keksitty) oli kova riimittelijä, hänet ylennettiin jo varhaisessa vaiheessa kersantiksi. Esimerkiksi näin hän sanoi: "Oletko sinä onnellinen, onko sinulla osumapakko?".
Hänen isänsä taisi asua erillään, sillä kerran siellä lähiössä kävimme ja Asmo näytti kitaraansa ja kysyi haluaisinko sen ostaa – se porukka siellä oli juhlinut ja lasipöydän kansi oli rikki – ja vetivät unta kaaliin. Äitinsä oli ehkä mustalainen?
Asui siinä aivan keskustassa, siis siinä matkustajakotien kupeessa – Asmolla oli sormuksia ja joskus hän oli ryypännyt ruhtinaallisesti linnakundi veljensä kanssa, mutta armeijan aamupalalle oli siitä huolimatta lähdettävä, ei auttanut jäädä punkkaan (armeijan sänky) makaamaan.
Kertoi, että joskus oli tapahtunut ryöstö ja pyöräkadun tunnelissa oli joku varastanut vanhemmalta "mopoilijalta" jotakin... Asmo iski pikaisesti itkevän tytön Letkupuiston kupeesta – siitähän myös linja-autot lähtee...
Kun sitten kerran olimme Rautatieaseman läheisessä sotilaiden suosimassa kapakassa, niin eräs mies kysyi, että onko paikalla ketään kersanttia, ja minä kävin kertomassa, että kaverini on kersantti, jolloin nämä kaksi siviiliasuista miestä rupesivat tarjoamaan meille konjakkia ja sitä juotiin, kunnes menin takaisin komppaniaan ja olin niin humalassa, että ravistelin jokaisen tupakaverini iloisesti hereille.
Siitä olen isälleni kiitollinen, että hän karun talonpojan elämän nuorempana kokeneena oli suuri realisti eikä tyrkyttänyt minulle uskontoa – päin vastoin, hän oli hyvinkin ateisti, mutta jostakin syystä oli kuulemma kirkkokuorossa joskus ollut, vaikka pääosin oli yleisurheilija ja pesäpallon pelaaja.
Sekä tietenkin ollut hevosmiehenä tukkisavotassa, mikä olikin yleistä menneisyydessä. Siitä muistona kotonani roikkuu pokasaha, sekä maatalousvaltaisen Suomen yhteiskunnan jäämistönä lehmän kello.
Isä sanoi, ettei minun tarvitse rippikouluun mennä; menin kuitenkin iltarippikouluun, kun koulukaveri(t) sitä hössötti. No, minä opin, että Jumala on kolmijakoinen: Pyhä henki, isä ja poika. Eli ne muodostaa kolmion eli pyhän kolminaisuuden – olipa hyvä, että tämäkin tuli selväksi.
Kun asuimme Peräseinäjoella, niin isä kertoi miksi Hannu Salama tuomittiin jumalan pilkasta. No, se pilkka siinä Juhannustanssit kirjassa oli se, että Jeesus osti Genesaretin/Jerusalemin Ossuuskaupasta mopon ja ajeli sillä Gennesaretin järven jäällä ja sanoi: "Voi iesus, kun on liukasta."
Taitaa olla tuo iesus Jeesuksen nimi eteläpohjanmaan murteella.
Äitini oli taas uskonnollinen ja sanoi minulle, että jos eroat kirkosta, niin hän ei anna sitä ikinä anteeksi, mutta näin kävi, että kun luin sellaisesta kirjasta kuin "Näin naapurissa" (Kysymyksiä ja vastauksia Neuvostoliitosta) ja siellä luki, että Neuvostoliiton kommunistisen puolueen jäsenet eivät kuulu kirkkoon, niin minä menin heti seuraavana päivänä kirkkoherranvirastoon ja sanoin, että: Minä eroan nyt.
Äitini sukutaustassa on sitä "kokoomushenkeä", kun äitinsä Alma, joka kävi Kuortaneella kiertokoulun opettajan kurssit, oli Karvosen tyttö ja Karvonen taas oli ollut jääkäreiden etappipaikka lähtiessään Saksaan sotilaskoulutukseen.
Ja se sukulainen sieltä Karvosesta "on ollut Suomen ensimmäinen arkkiatri". Noihin piireihin ja erityisesti pohjoiseen Suomeen kuuluu myös se virsien veisuu ja seurat, niitä virsiä äitini oli pienenä kuunnellut.
Mutta Helluntaikirkko on vaarallinen, sillä asuessamme 1966–1969 Pyhännällä, oli siinä kunnantalon edessä helluntailaisten teltta ja sieltä kaikui joka ilta laulu: "Ompa taivaassa tarjolla lapsillekin, jotka Jeesusta rakastavat, kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, harput joilla he soittelevat" – joten pieni pikkusiskoni siellä kävi aivopestävänä ja rupesi pelkäämään...
Isä sanoi, ettet enää saa sinne mennä. (Vaikka hittibiisi mustasta enkelistä tuli jukebokseihin vasta paljon myöhemmin, että "musta enkeli tulee ja se ottaa kenet se haluaa") Miksihän ne uskovaiset eivät voi uskoa lääkäreitä ja tiedemiehiä, että on olemassa Priden kaltaista sateenkaariporukkaa ja niin edelleen.
Siis sitä haluan kertoa, että se sosiaalinen tausta vaikuttaa ihmisen ajatteluun – esimerkiksi vain tietty pankki antoi äidilleni lainaa opiskeluihin, isänsä kun oli maalaisliittoa ja jätkä, kouluja käymätön, mutta osasi räknätä eli laskea – vaikka olikin sellaisesta talosta yksi kuudesta veljeksestä, jossa oli ollut niin suuri pata navetassa, että palvelijat saattoivat työpäivän päätteeksi siinä padassa peseytyä ihan uimasillaan.
Sitten maailman historia muuttui ja vaikka tämä Ukkini Eino (siis äitini puolelta) oli saanut toiseksi etunimekseen Aleksanteri, kuten Venäjän tsaarilla, niin, kun tsaarin valta loppui, ei nimet auttaneet, vaan yhteiskunnassa tapahtui mullistuksia.
Hänestäkin siis tuli vain tukkijätkä, mutta nuorimmasta veljestään tuli yliopistolehtori taisteltuaan ensin putkeen kuusi vuotta sodassa; siis koulusta armeijaan ja armeijasta sotaan ja niin edelleen. Ja paras kaverinsa seminaarista kuoli ja itse haavoittui neljästi.
Isäni isä taas oli hieman vanhempi ja nimeltään Kalle ja hänen ei tarvinnut sotaan lähteä, kylläkin olivat Kurenalan eli Pudasjärven keskustan asukkaina Orimattilassa evakossa ja isä ratsasti nämä evakkomatkat nuorukaisena.
Äitini ei ollut Sotkajärveltä evakossa, vaan saksalaiset sotilaat asuivat heidän kotitalossaan, aika pienessä mökissä, mutta pirttihän oli tilava ja näkivät, kun saksalaiset ajoivat amfioautoilla joen yli kotinsa eli Männistön kankaalle, jonne kaivoivat juoksuhautoja. Maksoivat ruuastaan ja niin edelleen.
Kalle oli nuorena ajanut postia revolveri taskussaan ja isäni Jaakko oli soutanut ihmisiä joen yli. Nykyäänhän siinä Kuusamon tiellä on uusi silta, joka ylittää Iijoen ja se ensimmäinen silta, jonka isäni veli Risto piirsi, siirrettiin sinne Sotkajärvelle missä aikaisemmin oli lossi.
Siskoni Mirjami sai ne maat perintönä äidiltäni, mitä sillä paikalla on, mutta ilmeisesti se Iijoen ranta siitä on laitettu Naturaan, joten siihen ei saa rakentaa. (Natura on luonnonsuojelua).
Olen vuonna 1970 12-vuotiaana laskenut Iijoen ukkini Einon yhdellä järviveneellä veljeni Tapion, noin kuusivuotias, kanssa. Isäni teki harrionkivavat ja laittoi siimat ja perhot ja sitten laskettelimme kosket alas, aina Isäni kotitalolle asti.
Isä airoissa ja onkivavat laudalla, veneen perä edellä köröteltiin ja matkan varrella olevassa suuressa koskessa Suomen suurin harri oli kiinni ja veljeni nykäisi siimaa ja kala karkasi, mutta saimme harjuksia runsaasti vielä aivan Kurenalustan keskustassa, Koskenhovin tanssipaikan tuntumassa – se on sellaista.
Vene vietiin takaisin lainattuamme Halkolan Veikolta lavan ja vanhanaikaisen traktorin. Veikko, hirviporukan johtaja oli tullut siihen Päkinharjulle vävyksi ja oli "pelkkä" työmies eli toveri, kuten minäkin olen. Veikon kuolinilmoituksessa lukee: Toveri Veikko Halkola ja hän oli myös jonkin verran poromies, sekä ravusti ja ampui tarkasti kiväärillä ilman kiikaria.