Hirsikampukseen tutustuminen merkittiin syötekyläläisen eläkeläispariskunta Tyyne Riihiahon ja Emil Riihiahon almanakkaan jo heti, kun siitä tiedotettiin. Reilun viikon päästä tutustumispäivä koitti.
– On tämä niin mahtava koulu. Tulimme katselemaan, kun tämä on kai siihen ainoa tilaisuus, Riihiahot tuumasivat kysyvästi ja ihastelivat puisia kattokaaria.
Rouva iloitsi siitä, että kansalaisopiston harrastajana hän saattaa itsekin pian päästä oppimaan koulun tiloissa.
Tutustujia vieraili Hirsikampuksella parin päivän aikana useita satoja molempina päivinä. 30 minuutin kierroksille saapui väkeä non-stoppina. He pääsivät aina jonkun vastassa olevan esittelijän ohjaamana koulun uumeniin.
– Tiloissa on pehmeä äänimaailma. Kuusamontien suunnastakaan ei kuulu mitään ääniä koulun sisälle, apulaisrehtori Aro Rissa esitteli keskusaulan tapaamispisteessä.
Ensi kertaa koululla vierailevien kommentit olivat enimmäkseen ihastelevia ja hämmästeleviä. Vierailijat muun muassa kehuivat etupihan kävelyväylien tekevän jalankulkijoille turvallisen olon.
Koulun värikkyys oli monelle elämys.
– Värikkäät viivat sisäpihalla ovat osittain pelikenttää, osittain koristeita, apulaisrehtori Eeva Harju kertoi parille ihmettelijälle.
Koulukierros kirvoitti kysymyksiä, kuten sen, näkeekö videovalvonnasta aivan kaiken.
– Näen yleiset tilat ja ulkoalueet, vahtimestari Harri Kujala vastasi.
Eräs kävijä halusi myös tietää, onko koululla laboratoriota.
– Kemian luokka on yläkoulun puolella, mutta varsinaista laboratoriota ei ole, opettaja Janne Moilanen tuumasi ehkä hieman yllättäväänkin tiedusteluun.
Koulun henkilökunta koitti vastata kaikkiin vierailijoiden kysymyksiin, myös mitä muuttaisit -tyyppisiin tiedusteluihin.
– Pihan joen puoleinen aita olisi voinut olla korkeampi, etteivät pallot lentäisi siitä yli, Moilanen mainitsi.
Eräs vieras ihmetteli, että eivätkö oppituntien väliset siirtymät ole koululla hankalia, kun koulu vaikuttaa niin sokkeloiselta.
– Kyllä siirtymät onnistuvat hyvin. Selkeähän tämä on, kuin iso V-kirjain, jossa keskellä menee käytävä, Moilanen kuvaili.
Liikuntasalin pehmeän tuntuista lattiaa oli pakko hieman jaloilla tömistellä. Kaisa Tiirola ihmetteli, onko hänellä kuulo mennyt, kun ei tömistelystä lähtenyt ollenkaan ääntä.
1937 syntynyt Tiirola ei lähtenyt vertaamaan nykyistä ja entisaikaista koulutilaa sen kummemmin:
– Kävin aikoinaan Paukkerinharjun koulua, jota rakastin. Onhan täällä hirsikoululla väljyys ihan erilainen.
Liikuntasalin seinän vääristävät peilit ihmetyttivät vieraita.
– Peilit ovat vialliset ja huonot. Ne ovat lähdössä pois, liikuntaa ja terveystietoa opettava Mikko Raappana tiesi kertoa.
Kun näin suureen kouluun on hankintoja tehty, ei siinä yllätyksiltäkään ole vältytty.
– Myös varasto ja kaappitiloja mietitään enemmän tarkoitukseen sopiviksi. Kaikkiaan koulu on ollut toimiva kokonaisuus, Aro Rissa vastasi siihen, onko koululla muita muutostarpeita.
Tutustujia kävi myös Kontiotuotteen Oulun yksiköistä.
– Kyllä oululaiset ovat laajasti tietoisia Pudasjärven Hirsikampuksesta. Kiinnostusta on herättänyt sekin, miten moneen paikkaan ollaan puuhaamassa jotain hirrestä, Jukka Perkkiö Oulun toimiston porukasta kommentoi.
Vieraat johdatettiin koulun ruokalan läpi alakoulun aulan avoimeen oppimisympäristöön.
Oulunkaarella vanhusten kotihoidon vs. palveluesimiehenä toimivan Aila Tauriainen-Lohvansuun silmään koulukeskus tuntui kotoisalta:
– Ei tänne tarvita mitään maalauksiakaan, kun kattoon yltävät hirsikaaret ovat kuin goottilaisessa kirkossa!
Avoin maisema yläkerran tasanteelta alakertaan sai Lakarin koulua käyvän Jenna Konttilan, 7, ja Julia Konttilan, 9, katselemaan uteliaana alas.
Kumpikaan ei halunnut vaihtaa koulua, vaikka uusi koulu hienolta näyttikin.
– On kyllä tosi hieno, avara koulu hienoine luokkahuoneineen. Valoisaa on. En tiedä vaan, jaksavatko lapset keskittyä opetukseen, kun koululla on niin isot lasi-ikkunat, äiti Miia Konttila mietti.
Erityiskehuja häneltä sai viihtyisä piha-alue, jota myös tyttäret katselivat ikkunasta useamman tovin.
