Virallisesti juhla avattiin kotiseutumuseon pihapiirissä, jossa kajautettiin yhteislauluna Kymmenen virran maa ja kappalainen Juha Kukkurainen lausui tervehdysanat juhlavieraille. Satavuotiaan Suomen kunniaksi istutettiin myös Tulevaisuuden kuusi museon pihamaalle.
Juhlaohjelmaan kuului musiikkiesityksiä, runoutta sekä yhteislaulua. Aimo Pietilän säveltämä ja sanoittama Kotiseudun kutsu -kappale oli kunnianosoitus koillismaalaisille juurille ja kotiseudun luonnolle, ja Eero Räisänen lausui tarmokkaasti hiipuvalle kansanperinteelle omistetun runonsa Oodi katoaville jätkille.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Törmänen painotti juhlapuheessaan Pudasjärven vahvuuksia ja tulevaisuuden haasteita. Puheessa vilisvät tutut teemat kuten kunnan ikäjakauma, maahanmuutto, kaupunkistrategia ja pudasjärveläinen identiteetti.
Vaikka juhlaväkeä oli paikalla runsaasti, kotiseututeema ei tunnu kiinnostavan nuorisoa. Törmäsellä oli asian korjaukseen varsin käytännönläheinen ehdotus.
– Voisiko kouluissamme opettaa kotiseutuoppia tulevanakin syksynä? Kannattaisiko pudasjärvisten tutustua Pudasjärven laajaan pitäjään, sen eri kulmille ennemmin kuin vasta eläkkeelle jäätyään? Viime vuonna uudistetun opetussuunnitelman mukaisesti maantieto nykyäänkin saa ja tulee sisältää paikallista sisältöä, Törmänen heitti.
Lapsiperheitäkään ei pahemmin juhlissa näkynyt. Helsingissä asuva Maija Artalahti oli saapunut kotiseutujuhlaan pienten lastensa Karlo ja Ista Kastin kanssa. Lomapäiviä oli vietetty Hilturannassa sijaitsevalla suvun perintömökillä.
Artalahti kertoo, että heillä on jokavuotisena perinteenä käydä nappaamassa valokuva kotiseutumuseon pihalla sijaitsevan myllyn luona – mylly kun on peräisin Hilturannasta.
Kotiseutujuhlassa ei pahemmin lapsille ollut ohjelmaa, mutta onneksi lapset ovat kekseliäitä. Karlo keksi kaikkea kivaa puuhaa pelkistä kävyistä, kepeistä ja sammaleestakin.
Hilturannan mökiltäkään ei Artalahden mukaan ole ollut tarvetta pahemmin muihin Pudasjärven kesätapahtumiin lähteä.
– Lapset keskivät yllättävän hyvin tekemistä, ei tarvitse mitään erityistä keksimällä keksiä. Siinä on varmasti jännitystä riittämiin, kun päästään tuonne museoon. Karlo on ollut nyt todella kiinnostunut kaikista koneista ja vekottimista, Artalahti naurahti.
Ainoa mikä nuoria juhlavieraita nyppi pohjoisessa olivat kesäpäivää piinanneet ötökät. Karlon isosiskoa Istaa kiusasivat jättiläismuurahaiset.
– Ei tällaisia kotona ole, mummulassa kyllä on. Pitää laittaa sitä kalamyrkkyä, neiti totesi.
Vielä kauempaa kotiseutujuhlan viettoon olivat saapuneet Laura ja Martti Kuha. Etelä-Ruotsin Olofsdrömissä asuva pariskunta lähti Pudasjärveltä jo 47 vuotta sitten. Aivan kotiseutumuseon lähistöllä sijaitsevalla mökillä vietetään kuitenkin joka kesä useampi kuukausi.
Poijulan lähistöltä lähtöisin oleva Laura ja Taivalkoskella syntynyt mutta Alasiurualla kasvanut Martti olivat saapuneet juhliin Martin nuoruuden kaverin, edelleen Alasiurualla asuvan Kauno Nymanin kanssa.
Kauno kertoi osallistuneensa juhlaan jo parikymmentä vuotta. Nuorison vähäinen into osallistua ja aktiivien ikääntyminen mietitytti miestä.
– Kyllä täällä vuosi vuodelta vain väki vähenee, Kauno pohti.
Kuhan pariskunta kertoo, että kotiseutu on tärkeä, mutta että muualla vietetty aika vaikuttaa.
– Kyllä tämä kotiseutu paljon merkitsee, mutta on se vähän vuosien varrella haihtunut. Kuitenkin Ruotsissa ovat niin lapset kuin lapsenlapset. Koko elämä on rakennettu siellä, Martti kuvaili.
Kauno uskoi, että kaipuu kotiseudulle vahvistuu, kun ikää kertyy lisää.
– Kyllä se niin on, että Siurua on sinun kotipaikkasi, kun tulet vanhaksi, Kauno heitti Martille.
– Mutta entäpäs jos en tule, Martti vastasi pilke silmäkulmassa.