Sain mahtavilta liikunnallisilta Pekkaloilta kutsun saapua Eläkeliiton Pudasjärven yhdistyksen järjestämään ulkoilupäivään viime viikon tiistaina Koskenhoville. Heti paikalle päästyäni koin vahvasti, että olin tullut todella elinvoimaisten ja positiivisten ihmisten joukkoon. Toimitsijat ja yhdistyksen puheenjohtaja Heleena Talala valistivat tulokasta tilaisuuden juonen kulusta pyytäen kahvi- ja muun tarjoilun äärelle. Kahvittelun ja alkuseurustelun jälkeen kajautettiin komeat yhteislaulut kilpaa läheisen Iijoen virran kohinan kanssa kilpaa. Löytyipä erään laulun sanoituksesta yhtäläisyys Alatalon pariskunnan elämäntaipaleen alkuaskeliin.
Ulkoilupäivään kuuluvat tietenkin piristävät liikunnalliset ja hoksottimiakin vaativat leikkimieliset kilpailut ja tehtävät. Kisailuihin osallistuminen oli vapaaehtoista, joten jokainen joka ei syystä tai toisesta pystynyt tai halunnut liikahdella toisten mukana sai istua ihan rauhassa ja nauttia katsomosta muiden menoa ja meininkiä. Noppa-tehtävä-kilpailulla aloitettiin pienissä ryhmissä. Järjestäjät olivat nähneet oikeasti vaivaa suunnitellessaan neljänkymmenen tehtävän kokonaisuuden, joka oli vaativuudeltaan kympin luokkaa. Tämän kisan voitti Torni-joukkue, jossa sain olla mukana.
Koronarajoitusten takia tanssiliikuntakin on ollut pannassa tovin aikaa. Ulkoilupäivää tahditti oivalla musisoinnillaan hyvät soittajat, joten täytyihän meidän rokotettujen Kaarlo Illikaisen ja minun käynnistää perinteinen kesätanssiminen valssin tahdissa. Eivät olleet askeleet kummaltakaan unohtuneet tanssitauon aikana.
Kaunis aurinkoinen kesäsää, mieltä kohottava yhdessä tekeminen ja kuulumisten nokitusten vaihtaminen sekä tomerien yhdistyksen toimihenkilöiden vaivannäkö toisten ihmisten ilahduttamiseksi vaatii ja on ansainnut suuret riemukkaat kiitokset.
Antoisaa ja mielenvaloisaa kesää kaikille mukana olleille!