Jokirannan jyrkät rinteet valuivat kuuraisen jääsillan saaneen kosken niskaan.
Rannalta tuleva tuuli kampasi pihakuusen oksia kevein vedoin.
Se oli taas tullut!
Hiljaa, varoittamatta hiipien, heti portilta valkoista hankea silmänkantamattomiin.
Voi miten hengitin pieni rinta paisuen talvelle tuoksuvaa kuulakasta ilmaa.
Kun sitten monien avattujen luukkujen jälkeen koitti vihdoin kauan odotettu ilta.
Isä valjasti valkosukkaisen hevosen vanhan natisevan reslan eteen.
Peitteli äidin ja kolme poikaa lämpimin turkistaljoin ja niin alkoi matka kohti mummolaa.
Kaakamolaisten tiukujen helistessä rekivällyjen unettavassa lämmössä vähän ennen nukahtamista näin miten kuun valossa leijaili maata kohti suuria valkoisia lumihiutaleita.
Ja joka joulu, mummolaan hän aina tuli.
Poronkellojen kilistessä, jostain hämärän eteisen kätköistä kopisteli tupaan, vanha tuttu punaposkinen valkoparta.
Suuri syli täynnä joulun riemukasta sanomaa!