
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen totesi tänään, että pohjoinen on nykytilanteen valossa noussut kriittisen tärkeäksi maamme puolustuksen ja huoltovarmuuden näkökannalta.
Savolainen alusti puheellaan Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivillä Oulussa varautumisen teeman.
– Yhteydet Suomen sisällä ja maasta ulos ovat Suomen ”silkkitie” tulevaisuuteen. Pohjoinen kytkee Suomen maantieteellisesti länteen, ylijohtaja totesi.
Savolainen korosti pohjoisen Suomen merkitystä huoltovarmuudelle sekä logistiikalle. Samassa yhteydessä hän painotti, että panostukset pohjoisen Suomen infraan ovat panostuksia koko maan turvallisuuteen ja arktisten alueiden kehitykseen. Hän huomautti myös, että yhteys maailmalle Atlantin satamien kautta olisi Suomelle tärkeää.
Savolainen kehui puheessaan Pohjois-Pohjanmaan liiton ja muiden pohjoisten maakuntaliittojen, kaupunkien ja kauppakamareiden laatiman tulevaisuuskatsauksen, jossa kuvataan pohjoisen uutta geopoliittista tilannetta ja tarvetta varautumiseen.
Ylijohtaja myös painotti kuntien roolia varautumisessa niin pandemioihin kuin ulkoisiin turvallisuusuhkiinkin. Aluehallintovirasto aikoo hänen mukaansa tukea kuntia uhkiin varautumisessa ja kyvykkyyden vahvistamisessa.