Kolumni

Yh­tei­söl­li­syy­del­lä ja vä­lit­tä­mi­sel­lä yk­si­näi­syyt­tä vastaan – Kukahan juuri tänään odottaa yh­tey­de­not­toa­si?

-
Kuva: Pudasjärven seurakunta

Viimeisimmän, vuodelta 2018 olevan diakoniabarometrin mukaan kirkon diakoniatyöntekijöiden yhtenä suurimpana huolenaiheena on ihmisten yksinäisyys. Sitä ilmenee kaikissa ikäryhmissä. Tutkimuksen mukaan joka viides yli 15-vuotias on kokenut säännöllisesti yksinäisyyttä. Miehet kokevat jonkin verran enemmän yksinäisyyttä kuin naiset, nuoret ja vanhat enemmän kuin muut ikäryhmät.

Koronaviruspandemian aiheuttamat rajoitukset ovat tuoneet tähän oman, hätkähdyttävän lisänsä. SPR:n alkuvuodesta tilaaman kyselyn mukaan joka kolmas suomalainen kokee juuri nyt yksinäisyyttä. Samansuuntaisia kommentteja voi havaita, kun ihmisten kanssa keskustelee eri tilanteissa. Erityisesti viime kevään epäselvästi viestitty suositus yli 70-vuotiaiden karanteeninomaisissa olosuhteissa pysyttelemiseksi koettiin raskaana.

Ikäihmisille toteutetulta soittokierrokselta saatiin myös palautetta sitä, että välttämättä arki poikkeusoloissa ei ollut muuttunut millään lailla. Se oli yhtä yksinäistä kuin ennenkin. Osa koki tämän ongelmallisena, osa ei. Harvaan asutuilla alueilla etäisyydet tuovat yksinäisyyteen oman lisänsä. Toisaalta esimerkiksi pienissä kyläyhteisöissä voidaan pitää luontevalla tavalla huolta apua tarvitsevista, ihan käytännön arjen askareissa.

Omassa työssäni kohtaan erityisesti yksinäisyyttä kokevia ikäihmisiä säännöllisesti. Näin korona-aikana kohtaamiset ovat useimmiten tapahtuneet puhelimitse, mutta välillä myös kodeissa ja hoivayksiköissä, vallitsevat turvallisuussuositukset huomioiden. Puhelinkeskustelu tai kotikäynti saattaa olla ainut yhteys ulkomaailmaan, jos kotihoidon työntekijän vierailua ei lasketa.

Seurakunnan toiminta osaltaan ennaltaehkäisee yksinäisyyttä. Kun valtaosa yleisötilaisuuksista, kokoavasta toiminnasta sekä pienryhmistä on ollut marraskuun loppupuolelta asti tauolla, yksinäisyyden kokemukset ovat lisääntyneet. Parhaillaan loppukevään ja kesän suunnittelussa varaudutaan hallittuun toiminnan avaamiseen, viranomaismääräykset huomioiden.

Seurakuntalaiset ovat suhtautuneet rajoituksiin ymmärtämyksellä. Kaipuu ihmisten kohtaamiseen ja eri tilaisuuksiin on kuitenkin puheissa ja palautteissa ollut selkeästi havaittavissa. Tämä on tullut esille esimerkiksi kevään aikana järjestetyissä pienimuotoissa ehtoollishetkissä tai kirkollisten toimitusten yhteydessä.

Korona-aika on herätellyt niin yksittäisiä ihmisiä, kuin julkisen sektorin ja järjestöjen toimijoita yksinäisyyden kysymysten äärelle. Tulevaisuudessa on oltava valmiita rakenteiden ja ajattelutavan muutokseen. Vaikka yksinäisyys koskettaa aina kipeimmin yksilöä, sillä on vaikutuksensa myös yhteiskunnan tasolla. Ulkopuolisuuden, osattomuuden syrjäytymisen kokemukset voivat pahimmillaan johtaa radikalisoitumiseen sekä ääriajattelun lisääntymiseen.

Yhteisöllisyys, välittäminen ja osallisuuden kokemus ovat vastavoimia yksinäisyydelle. Vaikka tänä päivänä ei enää voida puhua yhtenäiskulttuurista, menneisyydestä olisi opittavaa esimerkiksi siitä, miten arjen kohtaamisissa pidettiin huolta toisista ihmisistä. Se on vähän eri meininkiä, kuin opiskelukaupungin kerrostalossa, jossa hädin tuskin sanottiin päivää portaissa vastaan tulevalle naapurille.

Yksinäisyyden keskellä on ihmisiä, jotka tarvitsevat apua arjessa selviämiseen. Näiden viestien kantautuminen viranomaisten ja seurakunnan toimijoiden tietoon on tärkeää.

Konkreettisen auttamisen lisäksi voidaan mahdollistaa kohtaamisia, esimerkiksi lähimmäispalvelun tai puhelinystävätoiminnan kautta.

Kukahan juuri tänään odottaa yhteydenottoasi?

"Vaikka yksinäisyys koskettaa aina kipeimmin yksilöä, sillä on vaikutuksensa myös yhteiskunnan tasolla."