Olipa mielenkiintoista kuunnella kerrankin Suomen kunnista tehtyä tutkimusta.
Oli tutkittu, miten kylät elävät ja kuinka kunnat niitä kohtelevat.
Puolueet ovat muodostuneet kaveriporukoiksi, jotka valitsevat edustajansa hallintoon. Kaverin ääntä kuullaan ja parhaiten menestyvät kylät, joilla on oma tai omat edustajansa.
Voi kylä parkaa, jolla ei ole edustajaa tai edustaja, joka ei uskalla avata suutaan.
Isot kylät saavat eniten edustajia ja hallitsevat ja oma kylä saa paremmin etua, kun oma lehmä on parempi kuin kontin suu.
Täällä Aittojärvellä olemme saaneet sen kokea. Koulu lakkautettiin. Jäteasema siirrettiin Siurualle, koska joka kylä ei tarvitse niin kallista laitetta.
Pari vuotta meni ja ja kaikki lasten leikkitavarat vietiin pois koulun pihalta. Niin kuin kylältä olisivat lapset loppuneet.
Koulun veistoluokkaa saamme käyttää toistaiseksi, mutta sieltäkin vietiin koneita pois, mutta onneksi ne saatiin takaisin. Koululla ei tehty sen loppuaikoina mitään kunnon korjauksia ja edelleen katto vuotaa ja sisäportaiden alaporras on vain lautapalasilla korjattu.
Me olemme talkoohenkisiä, mutta koulu on kunnan ja sillä siisti.
Aittojärven kylä on vanha ja me rakastamme sitä.