Kolumni

Vas­taan­ot­to­kes­kuk­sen lak­kaut­ta­mis­vaa­ti­mius käy tun­tei­siin – mistä tässä lopulta on kyse?

-
Kuva: Kai Tirkkonen

”Pudasjärvellä oleva vastaanottokeskus tulee lakkauttaa ja turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen lopettaa.” Kuntalaisaloite, Pudasjärvi, 28.1.2019

Luin aloitteen ja pysähdyin. Olin pöyristynyt, ymmälläni, surullinen, vihainenkin. Miten minun Pudasjärveni voi ajatella näin?

Maahanmuutto käy tunteisiin. Joillekin se merkitsee uhkaa, niukkojen resurssien jakamista ja turvallisen lähiympäristön uhraamista. Toiset näkevät taloudellisia mahdollisuuksia ja hallittua riskinottoa. Ja sitten on kukkahattutätejä, joiden mielestä maahanmuutto on ihmisoikeuskysymys. Omassa hatussani on leveä lieri.

Mielestäni yhteiskunnan tärkein tehtävä on turvata yksilön oikeus ihmisarvoiseen elämään. Meidän velvollisuutemme on muokata yhteiskuntaa niin, että tavoite saavutetaan. Vuoropuhelu on siihen paras keino.

Siksi ilahduin, kun Pudasjärven kaupunki vastasi aloitteeseen järjestämällä keskustelutilaisuuden. Ehkä ärsyttävä aloite poikisi jotain positiivista?

Tilaisuuden pelisäännöt tehtiin selväksi: Panelistit alustavat ja yleisö voi esittää kysymyksiä ja lyhyitä kommentteja. Harmikseni keskustelua ei syntynyt. Paneeli oli asiantunteva ja selväsanainen, mutta mielipiteitä ei vaihdettu. Yleisön ennalta mietityt puheenvuorot esitettiin tyhjiössä. Tilaisuuden jälkeen väki hajaantui pitäytyen jo aiemmin muodostuneessa kannassaan vastaanottokeskuksen tarpeellisuudesta.

Vain yksi suora kysymys esitettiin. Mauno Ruokangas kysyi vastaanottokeskuksen taloudellisista vaikutuksista Pudasjärven kaupungille. Kaupunginjohtaja vastasi, että keskuksen myötä kaupunki saa tuloa valtiolta n. 1-3 miljoonaa euroa vuosittain. ”Hoidetaan omat asiat ensin” -ajattelu sai uuden näkökulman ainakin paikallistasolla.

Tilaisuudessa kävi ilmi, että kylä on hiljainen. Poliisi valvoo, kunnes rupeaa nukuttamaan, kun ketään ei näy missään. Kaikkia nauratti. Minuakin nauratti, kunnes mieleen muistui viime kesä. Kuka muistaa valvotut yöt, avoimet ikkunat ja tuunatut mopot? Taitaa olla aloitteen paikka!

Itselläni heräsi muutama kysymys, mutta aika loppui kesken. Päätin esittää kysymykseni tilaisuuden jälkeen.

Kysyin rikoskomisario Risto Määtältä tausta-aineistoa tietoon, että vastaanottokeskukseen oli lähtenyt partio 16 kertaa viime vuonna. Sain tietää, että se oli normaali luku vastaanottokeskuksen väkimäärään suhteutettuna. Kysyin myös viimevuotisten hälytyksien määrää esimerkiksi Kurenkoskeen, mutta tietoa ei ollut saatavilla. Hyvä niin.

Ruut Tuohimaa oli ainoa kuntalaisaloitteen tekijöistä, joka rohkeni tulla Pohjantähteen. Ruut kritisoi poliisien antamaa tietoa Pudasjärven turvallisuustilanteesta, ja esitteli omaa empiiristä tutkimustaan 14-19 vuotiaiden pudasjärveläisten kokemuksista turvapaikanhakijoiden suhteen.

Kysyin Ruutilta, kuinka 24 haastateltua oli valittu ja miten kysymys oli muotoiltu. Valinta oli tapahtunut sosiaalisessa mediassa ja kohdalle osuneiden tuttujen kautta. Kysymys kuului ”Kerro positiiviset ja negatiiviset kokemuksesi turvapaikanhakijoista”.

Samassa hengessä voisin kysyä teiltä, rakkaat lukijat, positiivisia ja negatiivisia kokemuksia ruskeatukkaisista postinjakajista.

Kolmas kysymykseni oli monikulttuurisen työn koordinaattori Sirpa Timonen-Nissille. Mitä yksityinen kansalainen voi tehdä turvapaikanhakijoiden kotouttamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi?

Sirpa kertoi, että kaikki vapaaehtoistyö kanavoidaan järjestöjen kautta. Kaupungilla ei ole resursseja koordinoida yksittäisiä vapaaehtoisia. Muun muassa Pudasjärven 4H, SPR ja Senioriopettajat ovat olleet menestyksekkäästi mukana toiminnassa.

Mistä tässä loppujen lopuksi on kyse? Puhummeko kylällä liikkuvien turvallisuuden tunteesta? Vai onko kaikki vain politiikkaa ja jatkopaikan kalastelua? Iijokiseudun lukijan kynä -palsta 13.2.2019 herätti lisäkysymyksen. Ovatko kuntalaisaloitteen alullepanijat sittenkin enemmän huolissaan turvapaikanhakijoiden turvallisuudesta ja Helmikodin kelpoisuudesta vastaanottokodiksi? Pudasjärvi on arvoituksia täynnä.

Kuunnellaan toisiamme!