Suomi on yhdistysten luvattu maa. Pudasjärvellä toimii aktiivisesti monia yhdistyksiä, joiden jäsenmäärät nousevat yhteensä tuhatmääriin.
Ilman niin sanottuja kolmannen sektorin toimijoita jäätäisiin paljosta paitsi. Moni palvelu jäisi saamatta, moni tapahtuma pitämättä ja moni ystävyyssuhde luomatta.
Järjestöissä mukana oleminen tarjoaa sekä merkityksellistä ja mielekästä toimintaa että erilaisia mahdollisuuksia vaikuttaa. Valitettavasti monien paikallisten yhdistysten aktiiviset toimijat ovat jo iäkkäitä. Nuorta voimaa siis tarvitaan mukaan, jotta toiminta jatkuu ja kehittyy. Tarvetta sille on.
Pudasjärvellä on onneksi myös useita myönteisiä esimerkkejä. Siinä missä jokin yhdistys on kasvattanut jäsenmääräänsä aktiivisella kampanjoinnilla, on toinen saattanut saada myönteistä näkyvyyttä järjestämällä tapahtumia.
Olennaista on, että järjestötoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Menetettävää ei siis ole – kannattaa mennä rohkeasti mukaan erilaisiin ryhmiin, jos aikaa yhtään liikenee.
Se varmasti antaa paljon enemmän kuin ottaa.