
Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta on huolestunut siitä, ettei Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa käytetä riittävästi kasvomaskeja suosituksesta huolimatta.
Valmiustoimikunnan mukaan alueiden tautitilanne on kiihtymään päin. Etenkin Oulun seudulla positiivisten testitulosten määrä on noussut, selviää valmiustoimikunnan tiedotteesta.
Alueiden tartuntaketjut on kuitenkin pystytty jäljittämään hyvin. Myös testauskapasiteetin kerrotaan olevan hyvällä tasolla ja Kainuussa on otettu käyttöön koronaviruksen pikatestaus.
Ylijohtaja Terttu Savolaisen mukaan sekä Pohjois-Pohjanmaan että Kainuun tautitilanne on muuttunut viime viikkojen aikana merkittävästi. Savolainen totesi aloituspuheenvuorossaan, että virusta on levinnyt myös sellaisiin kuntiin, joissa sitä ei aiemmin ole ollut. Ylijohtajan mukaan yllättäviin tautiryppäisiin on valmistauduttava.
Valmiustoimikunnan lisäksi alueella on myös varauduttava maskien käytön lisääntymiseen. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa ollaan toimikunnan mukaan lähellä epidemian kiihtymisvaihetta.
– Noudattamalla suosituksia voimme hidastaa epidemian etenemistä ja välttyä siltä, että joudumme epidemian leviämisvaiheeseen ja kovempiin rajoitustoimenpiteisiin, toimikunnan tiedotteessa todetaan.