Tuotekehittämö-hankkeen projektipäällikkö Sonja Kinnusella on omat suojavarusteet Rimmin keittiön eteisessä.
– Sen verran paljon täällä tulee käytyä, hän naurahtaa ja sujauttaa valkoisen haalarin päälleen.
Hankkeen tavoitteena on saada Rimmin keittiötilat ja -laitteet järkevään käyttöön vuokraamalla niitä elintarvikkeiden tuotekehitys- ja valmistuskäyttöön. Kaupunki ei tarvitse tiloja enää, koska ruokahuolto on siirtynyt Hirsikampuksen keskuskeittiölle.
Tällä hetkellä Rimmin keittiössä toimii yksi yrittäjä, joka jalostaa tiloissa lampaanlihaa. Tilaa ja välineistöä keittiössä olisi tarjolla myös muille toimijoille.
Tuotekehittämö on elintarvikkeiden tuotekehitystila, jonka avulla ideoita päästään kehittämään tuotteiksi.
Kuukausi sitten alkaneessa ja toukokuun loppuun kestävässä hankkeessa kehitetään asiakaslähtöinen toimintamalli tilojen käytölle. Kinnunen on selvittänyt käytännön asioita, kuten mitä tiloissa saa tehdä, mitä velvollisuuksia ja vastuita vuokralaisella ja vuokranantajalla on sekä miten esimerkiksi varauskäytännöt toteutetaan.
– Keittiö on rekisteröity liha-alan laitokseksi, joten jotain muutostöitä täällä voi olla edessä, Kinnunen katselee ympärilleen.
Tavoitteena on, että Rimmin vuokratiloissa yrittäjän on helppoa ja edullista käynnistää toimintansa. Keittiön lisäksi Rimmin kotitalousluokkia on tarkoitus vuokrata pienimuotoisempaan ruuanvalmistustoimintaan ja testaukseen.
Tiloihin laaditaan vuokraushinnasto. Käyttäjänä voivat olla paitsi yrittäjät, myös esimerkiksi yhdistykset tai yksityishenkilöt. Tarvetta voi olla muutamasta tunnista päivien tai viikkojen vuokraamiseen.
Kysymyksiä tilojen kunnosta tulee jonkin verran. Kehittämisjohtaja Jorma Pietiläisen mukaan Rimmin keittiötilan ja kolmosrakennuksessa sijaitsevien kotitalousluokkien sisäilma on tutkimusten mukaan hyvä ja tiloissa on turvallista toimia.
Tuotekehittämön tutustumistilaisuudessa mukana olleita kiinnosti myös, miten teurastamon ja Rimmin hyötyjä voisi yhdistää ja voitaisiinko teurastamolla olevat makkara- ja savustuskoneet siirtää Rimmille. Kinnunen lupasi selvittää asiaa.
Tilojen lisäksi Tuotekehittämöstä saa neuvontaa ja apua elintarvikeyritystoiminnan aloittamiseen. Tarkoituksena on luoda markkinointisuunnitelma ja -materiaali hankkeen aikana.
– Tulevaisuudessa Rimmin keittiö voisi toimia yrityshautomona. Siellä on riskitöntä kokeilla toimintaa ja kun yritys on saatu käyntiin, se voi siirtyä omiin toimitiloihin, Pietiläinen visioi.
– Täällä voi jalostaa lihaa, juureksia, kasviksia, marjoja, yrttejä, sieniä... Nyt tarvitsemme asiasta kiinnostuneilta näkemyksiä siitä, mille toiminnoille täällä on tarvetta, Kinnunen kyselee.
Tuotekehittämö-hankkeen puitteissa tehdään yhteistyötä myös muiden ruokaan liittyvien hankkeiden kanssa.
Samaan aikaan on menossa Sodankylän ja Pudasjärven yhteinen lähiruokahanke, jonka tavoitteena on lisätä lähiruuan käyttöä joukkoruokailussa.