Tol­pan­vaa­ran kaava ei tun­tei­ta he­rät­tä­nyt – tuu­li­voi­ma­loi­ta viuhuu ai­kai­sin­taan kahden vuoden ku­lut­tua

Olli-Matti Tervaniemi, Markku Mattinen ja Eero Talala tekivät kaavaa esitelleen Juha-Matti Märijärven lisäksi selkoa hankkeesta takarivissä istuneelle yleisölle.
Olli-Matti Tervaniemi, Markku Mattinen ja Eero Talala tekivät kaavaa esitelleen Juha-Matti Märijärven lisäksi selkoa hankkeesta takarivissä istuneelle yleisölle.
Kuva: Toivo Kiminki

Tolpanvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan yleisötilaisuudessa kiinnosti harvalukuista yleisöä se, missä aikataulussa voimalta voisivat Tolpanvaaran alueelle nousta.

Metsähallituksen ympäristöasiantuntija Olli-Matti Tervaniemen arvio oli vuosi 2019 tai 2020. Sekin edellyttää, että vireillä oleva kaavoitus etenee ilman valituksia.

Mahdolliset valitukset eivät ole ainoa hankkeen vastatuulinen uhka. Meneillään oleva keskustelu voi tuoda muutoksia tariffeihin, joiden mukaan uusiutuvasta energiasta sen tuottajille korvauksia maksetaan.

Rakentaminen voisi onnistua vuodessa.

Reilun kahdenkymmenen tuulivoimalan, sellainen määrä niitä tekeillä olevan kaavan mukaan alueelle olisi tulossa, rakentaminen voisi hyvinkin onnistua vuodessa, oli Tervaniemen arvio.

Kolmen voimalan rakennusluvat on alueelle myönnetty. Päätöksen takana oleva kaupungin tekninen johtaja Eero Talala kertoi päätöksestä valitetun. Hallinto-oikeudessa asiaa käsitellään arviolta vajaa vuosi, hän tietää.

Selvitettävänä on sekin, onko valittajalla, Jylhäharjun suojeluyhdistyksellä, oikeutta valittaa myönnetystä luvasta. Pudasjärven viranomaislautakunnan pöydällä on tänään Seija Honkasen yhdistyksen edustajana tekemä oikaisuvaatimus luvasta.

Kaavaluonnosta esitellyt Rambollin Juha-Matti Märijärvi ja maanomistajan edustaja Olli-Matti Tervaniemi saivat tehdä selkoa myös voimaloiden mahdollisista vaikutuksista television näkyvyyteen ja kännykkä yhteyksiin.

Tarkkaa tietoa ei kummastakaan ole ennen myllyjen pyörimistä, mutta miehet vakuuttivat mahdolliset ongelmat kuntoon laitettavan alilähettimillä ja muilla keinoilla.

Edellinen, vielä Tolpanvaara-Jylhävaaran kaavan nimellä kulkenut ja marraskuussa Korkeimmassa hallinto-oikeudessa jääviyspykäliin kaatunut hanke vei valituksineen aikaa reilut neljä vuotta.

Tällä kertaa ei ympäristövaikutusten arviointia tarvita, se kun lupaviranomaisen mukaan riittävän tuore päätyttyään vuonna 2013.

Toinen hankkeeseen liittynyt valitus, joka koski voimajohdolle myönnettyä Iijoen alitusta, kaatui Korkeimmassa hallinto-oikeudessa myös marraskuussa.

Mainos
Iijokiseudun pelit

Pelaa Iijokiseudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä