THL: Suo­mes­sa 238 uutta ko­ro­na­vi­rus­tar­tun­taa, Oulussa kes­ki­viik­ko­na neljä uutta tar­tun­taa – yksi ope­tus­ryh­mä ka­ran­tee­niin Li­min­gas­sa jouk­ko­al­tis­tu­mi­sen vuoksi

Suomessa on viimeisen vuorokauden aikana todettu 238 koronavirustartuntaa, selviää THL:n tiedoista. Koko maassa on todettu nyt yhteensä 18 345 koronavirustartuntaa.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä uusia tartuntoja on todettu 8, joista kuusi on todettu Oulussa ja yksi Iissä.

Oulun kaupunki kertoo omassa koronatilannekatsauksessaan, että Oulussa on todettu keskiviikkona iltapäivällä kello 14 mennessä neljä uutta koronatartuntaa. Oulun kaupungin mukaan epidemiatilanteen rauhoittuminen jatkuu edelleen.

Kaupungin mukaan kaikkiaan tällä viikolla on tähän mennessä todettu yhteensä 10 koronatartuntaa, mikä on vähemmän kuin viime viikolla tähän aikaan.

Joukko-altistumisia on todettu Oulussa tällä viikolla neljä kappaletta ja karanteeniin on asetettu sata ihmistä. Karanteeniin on asetettu saman verran väkeä kuin viime viikolla tähän aikaan.

Vuolle Opiston aikuiskoulutusryhmässä on todettu yksi uusi joukkoaltistuminen. Kaupungin mukaan kaikkiaan 15 ihmistä on asetettu karanteeniin. Muut Vuolle Opiston koulutusryhmät eivät ole altistuneet.

Limingan lukiossa korona-altistuminen

Tartunnat ovat lisääntyneet Limingassa. THL:n koronakartan mukaan kunnassa on nyt kirjattu epidemian aikana yhteensä viisi koronatartuntaa. Tiistaina Liminkaa ei vielä näkynyt kartalla. THL kertoo kartassaan niiden kuntien tartuntamäärät, joissa on kirjattu vähintään viisi tartuntaa.

Limingan kunta kertoi keskiviikkona illalla, että yksi Limingan lukion opetusryhmä on asetettu karanteeniin joukkoaltistumisen vuoksi. Ryhmä on karanteenissa 16. marraskuuta saakka. Muiden osalta opetus jatkuu normaalisti lähiopetuksena.

Aiemmin Kaleva kertoi, että Limingan lukiossa olisi siirtynyt varotoimenpiteenä etäopiskeluun 36 opiskelijaa ja muutaman opettajan tekevän toistaiseksi etätöitä.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu epidemian aikana nyt yhteensä 513 tartuntaa.

Lapin sairaanhoitopiirissä todettiin 13 uutta tartuntaa, näistä 11 Sodankylässä ja kaksi Rovaniemellä. Lapissa on todettu nyt yhteensä 252 tartuntaa.

Länsi-Pohjan alueella todettiin kolme uutta tartuntaa, joista yksi Torniossa, yksi Tervolassa ja yksi Kemissä. Länsi-Pohjan alueella tartuntoja on todettu nyt yhteensä 242.

Kainuussa ei havaittu uusia tartuntoja.

THL raportoi keskiviikkona kahdesta uudesta koronavirukseen liittyvästä kuolemantapauksesta. Kaikkiaan tautiin liittyviä kuolemia on nyt 365 kappaletta.

Keskiviikkona sairaalahoidossa oli Suomessa 73 ihmistä koronaviruksen vuoksi, mikä on 13 vähemmän kuin maanantaina. Heistä 14 on tehohoidossa.

Juttua muokattu kello 17.27: Lisätty tietoja Oulun kaupungin koronatilanteesta ja muokattu otsikkoa.

Juttua muokattu kello 18.13: Lisätty tieto Vuolle Opiston joukkoaltistumisesta.

Juttua muokattu kello 20.18: Päivitetty Limingan lukion joukkoaltistumisen tietoja ja otsikkoa.

Juttua muokattu kello 21.27: Lisätty tieto koronakuolemista.