Pääkirjoitus

Tänä vuonna ei tule pi­par­kak­ku­ta­loa – jou­lu­mie­li nousee, vaikka ei ehtisi hös­söt­tää

Olen jouluihminen. Joulu on minulle ehdottomasti vuoden tärkein juhla. On niin ihanaa, kun kylmän ja pimeän talven keskelle tulvii lämpöä ja valoa. Jouluna on aika pysähtyä, rauhoittua ja nauttia elämästä läheisten kanssa. En keksi sen parempaa.

Jouluvalmistelut nostattavat juhlatunnelmaa. Viime vuonna tähän aikaan olin leiponut jo monen sorttisia jouluherkkuja, rakentanut lasten kanssa piparitalon, askarrellut nipun joulukortteja ja hoitanut kaikki tarpeelliset tonttuasiat. Tänä vuonna en ole ehtinyt leipoa piparin piparia tai huolehtia monista muistakaan joulupuuhista, koska palasin perhevapaalta työelämään juuri loppuvuoden vauhdikkaimpana aikana.

Minun on ollut pakko asettaa asioita tärkeysjärjestykseen. Ensimmäisenä on perhe, toisena töiden asiallinen hoito ja vasta kolmantena on jouluvalmistelujen vuoro. Ihme kyllä, joulumieli on jo levinnyt sisimpääni, vaikka en ole ehtinyt aktiivisesti tehdä asian eteen lähellekään niin paljon kuin olisin halunnut. Kai se on sitä jouluntaikaa!

Ihan pian on aika laskeutua juhlatunnelmaan. Iloista ja rentouttavaa joulua kaikille Iijokiseudun lukijoille!

Martta Oinas-Panuma