
Puuta viedään entistä enemmän Suomesta ulkomaille.
Kuva: Vesa Joensuu
Kaikkien metsätuhojen aiheuttamat keskimääräiset kokonaiskustannukset ovat noin 100 miljoonaa euroa vuodessa eli viisi prosenttia metsänomistajien kantorahatuloista, selvisi Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Metsätehon tutkimuksessa.
Monen tuhonaiheuttajan kohdalla esiintyy huomattavaa vuosien välistä vaihtelua. Tutkimus osoitti tarpeen lisätiedolle.
Luken ja Metsätehon tutkimuksessa taloudellisesti merkittävimmiksi tuhonaiheuttajiksi osoittautuivat kuusenjuurikääpä, hirvieläimet, tuuli ja kirjanpainaja, mutta myös lähes kaikkien muiden tarkasteltujen tuhonaiheuttajien aiheuttamat tappiot olivat merkittäviä.