Pohjois-Pohjanmaalla on helatorstaina nautittu toisesta perättäisestä hellepäivästä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan kello 16 aikaan Oulun alueella mitattiin kello 16 aikaan 27,8 astetta Oulunsalon Pellonpäässä. Lentoasemalla tallentui 26,3 asteen lukema ja Vihreäsaaressa meren äärelläkin elohopea hilautui 23,5 asteeseen.
Koko maan kuumin paikka löytyi keskiviikon tapaan taas Pohjois-Pohjanmaalta, kun Ylivieskassa mitattiin iltapäiväneljältä 28,7 lämpöastetta, kertoo meteorologi Erik Saarikalle.
Entä perjantai, vieläkö lämpö jatkuu?
– Perjantai on edelleen lämmin päivä Oulun ympäristössä. Epävakaus kuitenkin lisääntyy ja voi tulla sade- ja ukkoskuuroja, Saarikalle kertoo.
Lämpötila kohoaa enimmillään Oulun seudulla 23–24 asteeseen, joten palella ei tarvitse.
Varhainen toukokuun hellesää houkutti ihmiset ulos ja harrastusten pariin. Muun muassa golfkenttien kerrottiin täyttyneen lähes ennennäkemättömällä tavalla esimerkiksi Oulussa ja Raahessa.
Virpiniemi Golfin viheriöitä oli kiertämässä torstaina ainakin 280 pelaajaa, kertoi palvelupäällikkö Julius Patokoski.
– Pääsimme avaamaan kesägriinit lauantaina ja kyllä voi sanoa, että golfareilla on hinku kentälle. Monilla on tänään vapaapäivä ja hyvällä fiiliksellä on lämmössä pelattu.
Kalevan saamien viestien ja kuvien mukaan myös esimerkiksi Raahentienoon Golfin kenttä Siikajoella oli täynnä pelaajia helatorstaina.
13.5. kello 18.58: Päivitetty tiedot golfkenttien runsaista pelaajamääristä, lisätty kuva.