Kittilästä toissa Perjantaina liikkeelle lähtenyt Takaisin kotiin -marssi saavutti lauantaina määränpäänsä Hirvaskosken koululla, jonne järjestettyyn päätösjuhlaan kokoontui väkeä hernerokkaindeksin mukaan noin 400 henkeä.
Lähes saman verran kului kenttälounaalla ruoka-astioita. Kaikki eivät lounasta nauttineet ja koulun oppilaat söivät keittonsa oikeilta lautasilta.
Yhdeksänpäiväisen marssin yhdeksällä etapilla kävi marssimassa kymmeniä Lapin sodan muistoa ja sotiemme veteraaneja kunnioittaneita. Viimeiselle varsinaiselle etapille – Suojalinnalta Hirvaskoskelle – osallistui loppuun kolmattakymmentä marssijaa.
Viimeiselle kilometrille joukko kasvoi jo arviolta kolmeen sataan. Lopputaipaleelle osallistui linja-autolastillinen väkeä Kurenalta sekä omilla autoillaan saapuneita veteraanien omaisia ja ystäviä sekä Hirvaskosken koulun oppilaat ja henkilökunta.
Kunniavieraina marssiosaston kärjessä kulki kolme Lapin sodan veteraania Eino Anttila, Pauli Vuorma ja Kaarlo Haapakoski, jotka olivat syksyllä 1944 palanneet kotiinsa kävellen. Matkaa oli parhaassa tapauksessa taitettu yli 300 kilometriä. Neljäs juhlassa mukana ollut veteraani, Väinö Saarikoski, odotteli aseveljiään juhlapaikalla.
Tällä kertaa vetreämmässä kunnossa olevat veteraanit saivat nauttia ammattioppilaitoksen suomenhevosen kyydistä. Sopivasti 110-vuotisjuhlavuosi oli hänelläkin. Sen verran pollen jalka nousi koreasti, että välillä piti muuta marssirivistöä odotella.
Hirvaskosken koululla marssiosaston otti vastaan sodassa kaatuneiden muistomerkillä pudasjärveläissyntyinen kenraalimajuri Timo Rotonen, joka toi juhlaan sekä Puolustusvoimain että tasavallan presidentin tervehdykset.
Rotosella oli päivän teemaan omakohtaista kontaktipintaa. Myös isänsä, Jaakko oli aikanaan lähes viisi vuotta rintamalla palvellut, haavoittunut ja Lapin sodasta viimein hengissä kotiin palannut.
Asiantuntijana hän oli vakuuttunut siitä, että nykynuoriso toimisi samoin kuin vielä joukossamme oleva harveneva veteraanisukupolvi, jos tosipaikka tulisi.
– Toivottavasti niitä aikoja ei enää tarvitse kokea. Teemme samaa työtä kuin te teitte yli 70 vuotta sitten. Työtä, jolla oli ja on tarkoitus – osoitti sanansa paikalla olleille veteraaneille Rotonen, jonka mukaan Takaisin kotiin -marssin kaltainen tapahtuma oli veteraaniperinteen siirtoa seuraaville sukupolville parhaimmillaan.
Omalta osaltaan tästä vakuuttavan näytön antoivat lauluesityksillään Hirvaskosken oppilaiden kuoro. Muun muassa Veteraanin iltahuuto kajahti oopperalaulaja Hannu Niemelän tuella ja kansalaisopiston puhallinorkesterin säestyksellä.
Oppilaidensa esityksiin tyytyväinen rehtori Jukka Lehto muisteli Lapin sodasta Kittilästä kotiinsa Jongulle kävelleen veteraani Paavo Jussilan kertoneen, että matkan varrella oli kaikki hävitetty ja tien reunat miinoitettu – mutta askel oli ollut kevyt:
– Teidän vuoksenne se oli tehty, jotta teidän askeleenne olisi kevyt. Kiittäkää siitä edellisiä sukupolvia. Teidän vuoronne on nyt.
Suomen sotaveteraaniliiton, Pohjois-Pohjanmaan piirin ja Pudasjärven veteraanijärjestön terveiset juhlaan toi kunnallisneuvos Paavo Pikkuaho, jolle bussimatka marssin lähtöpisteeseen Kittilään oli antanut näytteen siitä, millaisesta matkasta oli kysymys.
– Pudasjärveltä lähti aikanaan sotaan noin 2500 miestä. Elossa heistä on Pudasjärvellä enää 22, alle kymmenen muissa pitäjissä ja muutama ulkomailla. Naisveteraanejakin on alle 40.
Pikkuahon mukaan 432 pudasjärveläistä ei rintamalta takaisin elävänä palannut ja 84 jäi kentälle. Osa menehtyi sotavankeudessa, josta palasi vain 11.
– Veteraanien keski-ikä on nykyään 92 vuotta ja vääjäämättä viimeinen iltahuuto lähestyy. Alkamassa on perinnetyön aika. Unohtaa emme saa.
Pudasjärven kaupungin puolesta tervehdyksen lausunut kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mari Kälkäjä oli itsekin marssinut viimeisen etapin Suojalinnalta Hirvaskoskelle ja kiitteli matkan varrella järjestettyä huoltoa, joka ei varmaankaan ollut pelannut yhtä hyvin yli 70 vuotta sitten.
Myös hänen isoisänsä olivat selvinneet hengissä sodasta. Toinen oli vaiennut kokemuksistaan täysin, mutta toinen oli kärsinyt sodan jättämistä traumoista elämänsä loppuun saakka. Marssin aikana hän oli yrittänyt kuvitella, miltä heistä oli tuntunut ja mieleen oli tulvinut suunnaton kiitollisuus.
Viimeisen etapin marssineelle Pudasjärven kirkkoherra Timo Liikaselle oli parinkymmenen kilometrin matkalla tullut mieleen tuttu virsi: ”Tule askele askeleelta …” Vain arvailtavaksi olivat jääneet tunnelmat syksyltä 1944, kun vaimonsa isoisä Antti Takarautio ja mummonsa veli Eino Riekki olivat Kittilästä kävellen palanneet.
– Mitähän sanoisivat nykynuoret Rovajärven ampumaleirin jälkeen, jos kotimatkalle olisi tiedossa apostolinkyyti, mietti kirkkoherra ja sanoi nostavansa hattua koko matkan marssineille ja etenkin sen alkuperäisen suorittaneille.
Marssin suorittamista hän vertasi kristityn kulkuun sillä tiellä, joka meille on annettu:
– Matkan varrella koetaan useita vaiheita. Matkan kokemukset vahvistavat. Matkalla pidetään toisistamme huolta. Kaveria ei jätetä, lausui kirkkoherra ja lähetti seppelpartion matkaan.
Juhlassa myös Yrjö Jylhää lausunut Takaisin kotiin -marssin johtaja Vesa Holmström kiitteli kaikkia tapahtuman onnistumiseen vaikuttaneita. Hänen mukaansa tapahtuma täytti kaikki sille asetetut ja annetut Suomi 100 -statuksen kriteerit – ja erityisesti sen, että teimme sen yhdessä.
Holmströmin mukaan tapahtuma oli jatkoa jo kymmenen vuotta Pudasjärvellä jatkuneelle perinteelle, jota on aikaisemmin toteutettu konserttien ja viime vuonna julkaistulle veteraanilevylle, jossa kantavana voimana on alusta saakka ollut oopperalaulaja Hannu Niemelä.
Holmström lausui kiitoksensa koko organisaatiolle ja erityisesti paikalla olleille kunniavieraille:
– Veteraanit, kiitos isänmaasta.