Keski- ja Pohjois-Suomen odotettavissa oleva mustikkasato on keskinkertainen, tietää Luonnonvarakeskus. Mustikan satonäkymät olivat kukinnan perusteella paremmat eteläisessä Suomessa.
– Parhaimmissa havaintometsissä mustikan pölyttyminen on ollut sataprosenttista, heikoimmissa vain joka viides kukka on päässyt raakileeksi saakka. Keskimäärin tulos on ihan hyvä, kertoo Luken erikoistutkija Rainer Peltola.
Puolukka ei vielä ole päässyt riittävän monessa paikassa raakileeksi, jotta sen pölyttymisestä voisi tehdä arvioita, mutta mustikan onnistunut pölytys lupaa hyvää puolukkasadollekin. Puolukan kukinta on ollut useimmissa havaintometsissä keskimääräistä runsaampaa.
Viileä kevät ja alkukesä ovat myöhästyttävät marjojen kypsymistä muutamalla viikolla siitä, mihin viime vuosina on totuttu.
Puolukan kypsymistä saataneen odottaa syyskuulle saakka.