Aloitin kesän alussa työn Iijokiseudun kesätoimittajana, minkä seurauksena matkasin opiskelukaupungistani Oulusta kesäksi lapsuudenkaupunkiini Pudasjärvelle. Maalla kasvaneena huomaan tasaisin väliajoin kaipaavani takaisin luonnonrauhaan.
Kesätoimittajan pesti mahdollisti minulle väliaikaisen paluun kotikonnuille, ja olen jo nyt huomannut, kuinka paljon hyvää se on tehnyt mielelleni. Paras paikka nollata ajatukset on lapsuuden kodin järvenranta. Kimmeltävän vedenpinnan tuijottaminen saa huolet väistymään hetkeksi. Vaihtoehtoisesti tuo miljöö saa ajatukset liikkeelle sellaista vauhtia, että mielen solmut avautuvat jatkossa hieman helpommin.
Toki suuremmistakin kaupungeista löytää upeita luontoalueita ja puistoja. On silti eri asia kulkea samoja reittejä menneisyyden itseni kanssa metsässä samoillen. Nuo samat metsäpolut ovat toimineet parantavana voimana miltei jokaisessa elämänvaiheessa.
Muistan teini-ikäisenä tahtoneeni suurkaupunkien vilskeeseen. Unelmoin siitä, että voisin viettää päivät kavereiden kanssa ostoskeskuksessa pyörien ja käydä viikonloppuisin useammin elokuvissa ja erilaisissa tapahtumissa. Tuolloin en osannut aavistaakaan, kuinka tärkeässä arvossa luontoa todellisuudessa pidän. Nyt olen saanut jo vuosia elää sellaista elämää, josta teininä niin haaveilin. Silti opiskelijayksiössä istuessani tuntuu, että jotain merkityksellistä arjestani puuttuu. Niinhän sen usein menee, että monesti jonkin arvon oppii vasta silloin, kun sen hetkeksi menettää.
Toimittajan työssä olen saanut upean mahdollisuuden tutustua paikallisiin ihmisiin ja kulttuuriin aivan uudenlaisesta näkökulmasta kuin aiemmin. Olen keskustellut monenlaisten ihmisten kanssa erilaisista aiheista ja huomannut sen, että paikallisen luonnon merkitys nousee aiheena esiin erityisen usein. En usko sen olevan sattumaa. Ylpeänä katselen sitä, kuinka suuressa arvossa luontoa synnyinkaupungissani pidetään.