Hätäkeskus sai ilmoituksen maatilarakennuksessa syttyneestä tulipalosta sunnuntaina aamuyöllä viiden aikaan Taivalkosken kaakkoiskulmalla. Palon havaitsemishetkellä rakennus oli jo täydessä palon vaiheessa, kertoo Poliisi.
Poliisin saapuessa paikalle oli rakennuksen kattokin jo romahtanut. Palokunta sai palon siten hallintaan, ettei se levinnyt pihapiirin muihin rakennuksiin. Leviämisvaaraa ei enää ole ja jälkisammutustyöt jatkuvat aamun aikana.
Palon tarkkaa syttymissyytä ei tällä hetkellä tiedetä. Palaneessa rakennuksessa oli nuoremman karjan säilytystilojen lisäksi muun muassa kiinteistön lämpölaitos.
Rakennuksen sisään oli jäänyt n. 15 nuorta eläintä, jotka menehtyivät palossa. Lisäksi omaisuusvahingot ovat mittavat, sillä itse noin 400 neliön kokoinen rakennus oli arvokas ja sen mukana paloi myös erilaisia maatilan koneita.
Tarkempi palonsyyn tutkinta käynnistyy rakennuksen raunioiden jäähdyttyä. Jälkisammutus ja -raivaus tulee kestämään aamupäivän ajan.