
Lintuinfluenssa on tänä vuonna koetellut etenkin naurulokkeja.
Kuva: Maiju Pohjanheimo
Lintuinfluenssatapauksia ei vielä Oulun seudulla ole ollut, mutta Sievissä todettiin tällä viikolla tautiin kuolleita lintuja. Myös Kokkolassa on ollut lintuinfluenssasta johtuva lokkien joukkokuolema.
Ruokaviraston yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu kertoo, että tilannetta seurataan koko ajan.
Tänä vuonna tapauksia on ollut erityisesti lokeissa, jotka ovat pitkälti jo matkalla etelän suuntaan.