Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Kylien hy­vin­voin­ti on parempi kuin koskaan ai­kai­sem­min, vaikka koulut ovat har­vas­sa ja ky­lä­kau­pat lähes hä­vin­neet

-
Kuva: Risto Pikkupeura

"Jos kylällä ei ole kauppaa eikä koulua, edessä on varma kuolema. Jos kylät kuolevat, kuolee myös maaseutu". Näin kirjoitti hiljattain tunnettu radiotoimittaja ja ulkomaankirjeenvaihtaja laajalevikkisen maaseutulehden vieraskolumnissaan.

Rohkenen olla asiasta toista mieltä. Koulut ovat harvenneet ja kyläkaupat lähes hävinneet, mutta kylät ja maaseutu voivat paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Tästä on vahvaa näyttöä maakunnassamme.

Olen asunut maaseutukylässä lähes 50 vuotta elämästäni, joten uskallan väittää olevani näissä asioissa melkoinen kokemusasiantuntija. Ensimmäiset 20 elinvuottani asuin maaseudulla, joka eli ja koki jälleenrakentamisen ja nousun vuosikymmeniä. Kotoani kolmen kilometrin säteellä oli viisi pientä kyläkauppaa, kahden kaupparyhmän kauppa-auto liikennöi neljä kertaa viikossa ja pankkiauto kerran kuukaudessa.

Useita linja-autovuoroja ja säännöllinen postiautovuoro liikennöi päivittäin kaupunkiin, kuntakeskuksiin ja takaisin. Viiden kilometrin säteellä oli ainakin viisi kansakoulua. Maito-autot keräilivät aamulla maidon maitolaitureilta ja toivat illalla paluukuormassa tyhjät tonkat ja tilatut meijerituotteet kuten juuston, voin ja kirnupiimän.

Hyvinvoinnin standardit ovat erilaiset eurooppalaisen metropolin näkökulmasta kuin kotisuomesta tarkasteltuina.

Pieni ruokakauppa voi toimia ja menestyä hyvin Pariisin keskustassa, pitämällä myynnissä pientä tuotevalikoimaa ja aina tuoretta tavaraa suurelle määrälle uskollisia vakioasiakkaita, jotka tietävät mitä haluavat. Tavara kiertää ja kauppa käy, kauppias saa katteesta leipänsä.

Suomalaisella maaseudulla, jälleenrakentamisen ja nousun vuosikymmenillä, kyläkaupan tyypillinen asiakas ei tutkinut kriittisellä silmällä elintarvikkeiden "parasta ennen" -päiväyksiä eikä vaatinut tietyn merkkistä päivittäistavaraa.

Niitä ei kaupassa yleensä edes ollut tarjolla. Lihaa sai tilaamalla ennakolta, se tuli päivän linja-autovuoron mukana kaupungista, ja varsinkaan kesäkuumilla ei sitä juuri tehnyt mieli tilatakaan.

Mutta tupakkaa, kahvia, nauloja, suolaa, silavaljaiden osia, kumiteräsaappaiden paikkaustarvikkeita tai lattaremmin liittimiä löytyi kyllä tilaamattakin. Tiskistä myytiin ehkä jotakin kestomakkaraa, mahdollisesti jokin makkaratanko siellä saattoi olla tai lenkkikiemura myös tarjolla.

Auto oli harvinaisuus, tarvittavat kauppareissut tehtiin hevosella, mopolla tai polkupyörällä, jossakin tapauksessa kesäisin myös veneellä. Tarvittavat asiointimatkat isompiin asutuskeskuksiin tehtiin linja- autolla; ne olivat kylmiä ja katkuisia talvella, hikisiä, kuumia ja pölyisiä kesällä.

Maidonvienti ja kauppareissu olivat myös sen ajan sosiaalinen media, jossa tupakoitiin ja vaihdettiin muutama sananen naapureiden kanssa. Koulun juhlat, lukukinkerit, maamiesseuran iltamat kylän viljankuivaamolla olivat muita yhteisöllisyyden muotoja.

Elämä hymyili omalla karulla tavallaan, ja oloon oltiin tyytyväisiä, vaikka rahaa oli niukasti, vaatteita vähän ja nekin kuluneita, ravinto enimmäkseen epäterveellistä ja yksipuolista, eikä kulttuurin harrastamiseen riittänyt rahaa eikä aikaa. Niukkuus ja arjen ankeus resotti maisemassa, harvoin nähtiin hoidettuja pihanurmikoita, kukkaistutuksista puhumattakaan.

Kuluneiden 30 vuoden aikana nämä palvelut sitten yksi kerrallaan kyliltä hävisivät: ensimmäisten joukossa oli jopa Pudasjärven osuuskaupan myymälä. Postikonttori lakkautettiin ja palvelut siirrettiin asiamiespostin välitettäviksi.

Toisin kuin asiaa tuntematon saattaisi kuvitella, palveluiden lähteminen kylältä ei merkinnytkään niiden saavutettavuuden huonontumista, puhumattakaan että se olisi merkinnyt kylän kuolemaa.

Muiden muassa postipalvelut ovat työssä käyvän ihmisen saavutettavissa nykyisin paremmin kuin ne kuunaan olivat kyläkonttorin aikana, jolloin tarvittiin erityisjärjestelyjä, jotta postissa pääsi asioimaan sen aukioloaikana.

Postilähetyksensä voi nykyisin ohjata saapumaan haluamaansa toimipisteeseen tai automaattiin, ja voi asioida sellaiseen aikaan kuin itselle parhaiten sopii.

Asiointi- ja työmatkaliikenne tehdään omilla autoilla. Ja jos omaa autoa ei voi jostakin syystä käyttää, voi tilata taksin. Ruokaostoksetkin yhdistetään käytännössä työmatkoihin, mikä takaa sen, että keittiössä voi aina olla tuoretta ruokatavaraa.

Kyläkauppa joka ei pysty pitämään suurta tuote- ja tavaramerkkivalikoimaa ja ei pysty myymään riittävän suuria määriä tuoretavaraa jotta päiväykset eivät vanhenisi. Se ei voi tyydyttää tämän päivän kuluttajan tarpeita edes maaseudulla.

Jos kauppa ei pysty toimimaan myynnistä saamallaan katteella, ei voida odottaa, että verovaroinkaan aletaan kyläkulmalla ylläpitää valintamyymälää harvalukuisen asiakaskunnan vähäisten tarpeiden tyydyttämiseksi; kauppa ei ole hyväntekeväisyystoimintaa.

Kouluja on lakkautettu kyliltä, mutta kylien toiminta ei ole siitä kärsinyt. Omalle kyläkunnalleni on rakennettu uusia koteja ja täällä viihtyvät monet lapsiperheetkin hyvin. Harrastusmahdollisuudet ovat saavutettavissa omilla kulkuneuvoilla.

Valokuituverkon tarjoamat erinomaiset tietoliikenneyhteydet mahdollistavat asioinnin viranomaisissa, etätyön, opiskelun ja monet muut hyödylliset tai viihdyttävät harrastukset.

Viimeisimmät 30 vuottani olen asunut eräässä Pudasjärven kylässä ja olen ollut mukana kokemassa sen kehittymistä ja hyvinvoinnin lisääntymistä.

Kun muutin tänne nykyiseen kotikylääni, lähimmät kaksi kauppaa olivat kolmen kilometrin säteellä piirretyn ympyrän sisällä, siellä oli myös postikonttori, jonne kaikki meille osoitetut noudettavat postilähetykset toimitettiin.

Kaksi kauppa-autoa vieraili kylän raitilla neljänä päivänä viikossa, maitoauto nouti maitotonkat kylällä silloin toimineilta kolmelta maidontuottajalta. Monet saivat toimeentulonsa vielä alkutuotannon parista, ainakin osittain.

Kylien hyvinvointi näkyy myös kylien konkreettisena siisteytenä ja huoliteltuutena: rakennukset ovat kunnossa ja hyvässä maalissa, pihapiirit leikattuine nurmikkoineen ja kukkaistutuksineen hyvin hoidettuja ja muutenkin kylän hyvinvoinnin voi monin tavoin aistia.

Täällä on hyvä olla ja asua, ja täältä ei tee mieli muuttaa minnekään. Häly kylien kuolemasta on siis ennenaikainen ja vahvasti liioiteltu. Vaikuttaa siltä, että kokenut toimittaja on haksahtanut kirjoittamaan asiasta, jota hän ei täysin ymmärrä.

Toivo Miettinen