Ensimmäiset Suomen koululaiset pääsivät pois kesälomiltaan jo tiistaina ainakin Torniossa ja Ranualla, mutta esimerkiksi Joensuussa loma jatkuu vielä vajaan viikon. Yleisin koulujen aloituspäivä on 10. elokuuta.
Pudasjärvellä koulutyö alkaa ensi maanantaina. Koska lukuvuoden työpäivien määrä on kaikissa kunnissa sama, joustoa löytyy kuntakohtaisesti kesä-, syys-, tai joululoman pituudessa.
Pudasjärvellä päädyttiin tällä kertaa tinkimään joululomasta.
Syyslomaa vietetään viikko 43, lokakuun 23.–27. päivinä. Syyslukukausi päättyy pari päivää ennen joulua. Joululoman jälkeen kevätlukukausi aloitetaan torstaina 4. tammikuuta.
Talvilomaa koululaisilla on maaliskuun 5.–9. päivä, viikolla 10. Kesälaitumille kirmataan kesäkuun 2. päivä.
Perusopetuslain mukaan koululaisen lukuvuodessa on 190 koulupäivää. Koulupäivien määrästä vähennetään arkipyhät, kuten viikolle sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen tai vapunpäivä.
Perusopetuksen virallinen lukuvuosi alkaa 1. elokuuta, mutta koulun alkamispäivän ratkaisee opetuksen järjestäjä. Lukuvuoden koulutyö päätetään lain mukaan kaikissa kouluissa viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.
Muuten opetuksen järjestäjät voivat itsenäisesti päättää koulujen työ- ja loma-ajoista.
Lähde: Opetushallitus