Lukijalta
Mielipide

Jää­lu­mi­kim­pa­lees­ta ko­ke­mus­jäl­ki ihmisen muis­tiin – miten jää­lu­mi­kim­pa­le liittyy huoliin lasten ja nuorten sel­viy­ty­mi­seen?

Kalevan pääkirjoituksissa 29.11.2020 ja 3.12.2020 tuotiin esille 90-luvun laman vaikutuksista 80-luvun lopulla syntyneiden lasten elämään vielä aikuisiälläkin. Lapsuuden ja nuoruuden ajan epävakaat ja raskaatkin kokemukset ja muutokset perhe- ja muussa elämässä aiheuttivat osalle lapsista alttiuden myöhemmän iän mielenterveyden ongelmiin, arjenhallinnan sameutumiseen, heikkoon talouden hallintaan ja eksymiseen avun ja tuen hankinnassa.

Toisessa pääkirjoituksessa pohdittiin tämänhetkisen koronakriisin aiheuttamaa epävarmuutta nuorten tulevaisuuden suunnittelussa niin koulutuspaikkoihin hakeutumisen kuin tulevan työpaikan saannin tiimoilta. Molemmista teksteistä kävi selkeästi ilmi aiheellinen huoli tulevista yhteiskuntamme jäsenistä ja heille tänä päivänä mahdollistetun tuen ja kannattelun mahdollisuuksista ja tarjonnasta.

Miten jäälumikimpale liittyy edellä mainittuihin huoliin lasten ja nuorten selviytymiseen aikaisemmista, nykyisestä ja tulevista yhteiskunnallisista ja yksilöllisistä kriiseistä?

Tapahtui niin, että eräänä iltana ulkoiluttaessani naapurin koiraa, kohtasimme kävelytiellä kaksi pientä alle 10-vuotiasta poikaa, jotka kantoivat käsissään kohtalaisen kokoisia jäälumikimpaleita. Nämä minulle tuntemattomat pikkupojat pysäyttivät meidät ja alkoivat vakavasti tiedustella minulta, oudolta aikuiselta, poikien mahdollisuutta onnistua kuljettamaan taakkansa ehjänä jonkin matkan päässä olevaan kotiinsa.

Koiran ja minun reipastahtinen eteneminen pysähtyi kuin seinään Tajusin heti, että reagoimisellani, kuuntelemisellani ja yhdessä poikien kanssa probleeman ratkaisua pohtimalla saatan jättää poikien ymmärrykseen ja muistiin kokemuksen luottamisesta aikuisen mielipiteeseen, apuun ja tukeen pienessäkin, mutta juuri sillä hetkellä suuressa ja vakavassa asiassa.

Lapset ja nuoret tarvitsevat sosiaalisen viitekehyksensä kyetäkseen rakentamaan omaa tyydyttävää persoonallista elämänpolkuaan. Me aikuiset voimme olla heille turvallisena, luotettavana taustatukena ja perustana sekä työmme puolesta että yksityishenkilönä ottamalla heidät kysymyksineen ja ideoineen vakavasti eikä vähätellen heidän puhettaan tai tarpeitaan.

Tällaisena erityisaikana päättäjillä, vanhemmilla, opettajilla sekä muilla kasvattajilla ja läheisillä on yllin kyllin päänvaivaa ja miettimistä tästä arkipäivästä ja tulevaisuuden kuvioista kokonaisvaltaisessa selviämisessä. Hekin tarvitsevat ”jäälumikimpale”-kuuntelijaa.

Sointu VeivoPieniä kuntalaisia kuunnellut