Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt valituksen, jonka joukko yksityishenkilöitä asiamiehenään kempeleläinen Kari Puotiniemi oli sinne tehnyt.
Valittajat vaativat oikeutta hylkäämään Pudasjärven kaupunginvaltuustossa joulukuussa 2017 tekemän päätöksen Tolpanvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavasta.
Heidän mukaansa se oli syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Perusteluna oli se, että valtuuston päätöstä edeltäneissä kaupunginhallituksen kokouksissa itsensä esteellisiksi ilmoittaneet Marja Lantto ja Vesa Riekki eivät olisi poistuneet paikalta asian käsittelyn ajaksi.
He olivat hallinto-oikeudelle tekemänsä selvityksen mukaan kuitenkin poistuneet valtuustosalista eteisaulaan.
Hallinto-oikeus hylkäsi myös valittajien esittämän vaatimuksen 250 euron suuruisten oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.
Valittajien toissijaisesti esittämän vaatimuksen uudesta ympäristövaikutusten arvioinnista tai entisen päivittämisestä hallinto-oikeus jätti käsittelemättä.