Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen kolme suurta lakia ovat nyt eduskunnassa, kun hallitus antoi tiistaina esityksensä valinnanvapauslaista. Kaksi muuta ”runkolakia” ovat maakuntalaki ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki.
Samanaikaisessa käsittelyssä on myös kymmeniä muita lakiesityksiä, jotka ovat tarpeen voimaanpanoa, rahoitusta ja muita järjestelyjä varten. Onhan kyseessä sentään suurempi hallinnollinen uudistus kuin esimerkiksi 70-luvun kansanterveyslaki. Ja seuraavan kahden vuoden aikana sitten joudutaan vielä tekemään muutoksia kymmeniin muihin lakeihin.
Kaikista kolmesta suuresta laista mietinnön tekee sosiaali- ja terveysvaliokunta, jossa istun ainoana pohjoisen Suomen edustajana. Mietintö tarkoittaa sitä, että kyseinen valiokunta viilaa hallituksen esitysten lakipykälät lopulliseen muotoonsa ja perustelee lakien tarpeellisuuden ja oikeaan osuvuuden eduskunnan kannalta.
Tietenkin koko eduskunta sitten lopullisesti tekee päätökset lakien hyväksymisestä, mutta on äärettömän harvinaista, että eduskunta enää muuttaa asiantutijavaliokunnan tekemiä muotoiluja. Sosiaali- ja terveysvaliokunta saa päätöksiään varten toki lausunnot monilta muilta valiokunnilta. Esimerkiksi maakuntalakiin vaikuttaa keskeisesti hallintovaliokunta, maakunnan työllisyystehtäviin työelämä- ja tasa-arvovaliokunta jne. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan on nämä lausunnot otettava huomioon, mutta ne eivät kuitenkaan ole sitovia.
Pohjois-Pohjanmaalle tulee tämän lainsäädännön myötä oma maakuntahallinto, joka jatkossa päättää, millaisia julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita alueella on. Alustavasti rakenteita on mietitty nk. Popster-hankkeessa, jonka loppuraportti julkaistaneen kesän alussa.
Tärkeää on, että maakunnan ihmiset saavat lähipalvelunsa – ne, joita tarvitaan useampia kertoja vuodessa – kohtuullisen läheltä ja kohtuullisella vaivalla. Palvelut, joita tarvitaan ehkä kerran tai vain muutamia kertoja elämän aikana, voivat sijaita sitten vähän kauempanakin.
Tällainen palvelu on esimerkiksi erikoissairaanhoito, joka meidän alueellamme tulee sijaitsemaan pääosin Oulussa. Samanlaisia ovat myös sosiaalitoimen viranomaistehtävät kuten lasten huostaanottoasiat tai päätökset pitkäaikaisesta asumispalvelusta vanhuksille tai vammaisille.
Vaikka erikoispalvelut ovatkin maakunnan palveluliikelaitoksen hallussa, se ei tarkoita sitä, että kaikki päätökset tehtäisiin jossakin Oulussa. Maakunta tulee sijoittamaan erikoissairaanhoidon tai sosiaalitoimen virkapäätöksiä tekeviä henkilöitä myös julkisten sote-keskuksien – nykyisten terveyskeskusten – yhteyteen, jotta siirtyminen palvelusta toiseen tapahtuisi joustavasti.
Valinnanvapauteen kuluu, että kansalaiset voivat valita oman sote-keskuksensa. Jos paikkakunnalla tai lähellä on tietyt kriteerit täyttävä yksityinen tai kolmannen sektorin, säätiön, potilasjärjestön tms., omistama sote-keskus, kansalainen voi valita myös sen omaksi hoitopaikakseen. Asiakasmaksut tulevat olemaan samat ja maakunta rahoittaa niiden toimintaa täsmälleen samalla tavalla kuin julkistenkin sote-keskusten toimintaa.
Julkisuudessa on puhuttu, että kunnat eivät saa edustustaan maakuntahallintoon. Eivät todellakaan saa, eivät isot eivätkä pienet kunnat. Hesari oli laskeskellut, että oman maakuntamme päättäjistä yli 80 prosenttia tulee Oulusta.
Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Maakuntavaltuuston jäsenet valitaan maakunnan sisäisillä vaaleilla, ja kuten eduskuntavaaleista on nähty, pätevä maakuntavaltuustoehdokas tulee saamaan ääniä riippumatta siitä, mikä hänen kotikuntansa on. Maakuntavaltuustossa ei olla kuntien edustajia, kuten ei olla eduskunnassakaan.
Päättäjien on ajateltava asioita koko maakunnan kannalta. Aivan kuten eduskunnassa on ajateltava koko maan etua. Tietysti on aina olemassa siltarumpupoliitikkoja ja muita yhden asian ajajia, mutta sellaisella asenteella ei kyllä kovin paljon yhteistä hyvää rakenneta. Siksipä onkin tärkeää, että meidänkin alueella, Pudasjärvellä, Taivalkoskella ja Kuusamossa, löydetään vetovoimaisia ja asiansa hallitsevia ehdokkaita ensi tammikuun maakuntavaaleihin.