Osuuskauppa Arina on jakanut vuodesta 2013 alkaen vuosittain 50 000 euroa lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Tänä vuonna tukea saavien joukossa on myös Pudasjärven urheilijat. Urheilijat saavat Arinalta tukea 1 066 euroa.
Tukea ovat voineet hakea pohjois-suomalaiset lasten ja nuorten liikuntaseurat sekä järjestöt. Ehdokkaita tuen saajiksi oli kaikkiaan 102 yhteisöä.
Arinan asiakasomistajat valikoivat tuen saajat äänestämällä. Äänestyksessä annettiin kaikkiaan 10 000 ääntä. Tuensaajiksi valittiin 30 eniten ääntä saanutta yhteisöä.
Suurimman äänimäärän ja 5 000 euron tuen sai Pohjois-Suomen syöpälapsiperheet. Tuen saajien joukossa oli myös runsaasti uusia yhteisöjä.