Vii­ni­vaa­ra vaatii kä­sit­te­lyn val­tio­neu­vos­tos­sa – ­Var­si­nais-Suo­men Ely-kes­kus tyrmäsi Oulun Veden poh­ja­ve­si­hank­keet

Viinivaaran Isohete kesällä 2015. Hete on erotettu omaksi 0,7 hehtaarin tilakseen vuonna 2001 ja toimii Kuikkaperän kyläläisten yhteisenä vedenottopaikkana.
Viinivaaran Isohete kesällä 2015. Hete on erotettu omaksi 0,7 hehtaarin tilakseen vuonna 2001 ja toimii Kuikkaperän kyläläisten yhteisenä vedenottopaikkana.
Kuva: Seppo Hoppania

Varsinais-Suomen elinkeino- , liikenne- ja ja ympäristökeskus tyrmää Oulun Veden pohjavesihankkeet viime viikolla julkitulleessa lausunnossaan.

Ely katsoo, ettei Olvassuon ja Kiiminkijoen Natura-arvoihin vaikuttavalle Kälväsvaaran vedenottamolle voida myöntää lupaa ennen luonnonsuojelulain 66 §:n mukaista valtioneuvoston käsittelyä.

Asian viemistä maan hallituksen päätettäväksi perustellaan sillä, että tällöin tulisi arvioiduksi myös se, onko hankkeelle yleisen edun kannalta erittäin tärkeää pakottavaa syytä ja eikö sille löydy vaihtoehtoista ratkaisua.

Lausunnon mukaan hanke heikentäisi merkittävästi alueen luontoarvoja, joiden suojelemiseksi se on aikanaan liitetty Natura 2000-verkostoon. Oulun Veden teettämässä Natura-arviossa on aukkoja, eikä se sisällä täydellisiä, täsmällisiä tai lopullisia päätelmiä, joilla epäiltyjä haittavaikutuksia voitaisiin hälventää.

Ely toteaa, että alueen koskemattomuus on uhattuna eikä tehtyä arviointia voida pitää asianmukaisena. Samansuuntaisiin johtopäätöksiin päätyi myös viime viikolla lausuntonsa asiasta antanut, alueen suurin maanomistaja Metsähallitus.

Viinivaara-Kälväsvaaran luonnontilaisten lähdepurojen luonnonsuojelullista arvoa Varsinais-Suomen Ely pitää valtakunnallisesti merkittävänä. Elyn mukaan luvan myöntämisen edellytyksiä tulisi tarkastella ns. varovaisuusperiaatteen lähtökohdista, joissa vaikutukset arvioidaan vakavimman mahdollisesti aiheutuvan haitan mukaan.

– Vaikka alueelle nyt on haettu aikaisempaa pienempää vedenottomäärää, johtopäätökset todennäköisesti merkittävistä heikentävistä vaikutuksista voidaan tehdä jo olemassa olevan tiedon pohjalta.

Natura-arviossa on ehdotettu mm. kesäaikaisen vedenottomäärän vähentämistä ja kompensaationa pohjaveden pumppaamista pintaan. Elyn mukaan pumpatun veden johtaminen maan päälle ei vastaa luontaista pohjaveden purkautumista. Jos lieventäviä toimia ei suoriteta myös talvikuukausina, uhkana on pienvesistöjen jäätyminen, mikä vaikuttaisi luontotyyppeihin heikentävästi.

Kokonaisuudessaan Ely-keskuksen mukaan ratkaisevaa asiassa ei ole hankkeen vaikutusten laajuus, vaan heikentävien vaikutusten merkitys.

Onko hankkeella yleisen edun kannalta erittäin tärkeää pakottavaa syytä ja eikö sille löydy vaihtoehtoista ratkaisua?

Oulun kaupungin liikelaitos, Oulun Vesi haki kevättalvella 2017 Pohjois-Suomen ympäristölupavirastolta uusiin tutkimuksiin perustuvaa lupaa vedenottoon Viinivaara-Kälväsvaaran alueelta. Ympäristöministeriö määräsi lausunnon antajaksi varsinaissuomalaiset, koska paikallinen Ely-keskus jääväsi itsensä asianosaisena.

Kevään aikana alueella on tehty maastokatselmuksia ja konsulttiyhtiö Pöyry Oy on tutkinut paikallisia pikkujokia ja puroja sekä päivittänyt Kiiminkijoen Natura-arviotaan. Alueelta pumpattava vesimäärä olisi hakemuksen mukaan 11 000 kuutiota päivässä.

Edellinen vääntö Viinivaaran pohjavesistä käytiin vuonna 2012. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston myöntämän luvan kumosi tuolloin Vaasan hallinto-oikeus ja palautti asian uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus arvioi laajemman pohjaveden pumppauksen heikentävän Olvassuon luontoarvoja.

Viinivaaran pohjavesihankkeita vastaan pitkään taistellut Kiiminkijoen kalastusalueen esimies Pentti Marttila-Tornio on tyytyväinen Ely-keskuksen lausuntoon, joka hänen mukaansa on odotetun kaltainen.

– Lausunnossa puututtiin juuri niihin epäkohtiin, joita olemme vuosikaudet tuoneet esille.

Hän pitää hyvänä sitä, että Viinivaaran kohtalo on jatkossa todennäköisesti menossa valtioneuvoston käsittelyyn. Sielläkin päätös on tehtävä määräenemmistöllä ja asioita on ajateltava Natura-lainsäädäntöä vahvemman EU-vesipuitedirektiivin kannalta.

EU-komissioon saakka Marttila-Tornio arvelee asian menevän, mikäli järkevää ratkaisua ei aikaansaada. Oulun suuntaan hän lähettää sellaiset terveiset, että viimeistään nyt kannattaisi vetää henkselit hankkeen päälle ja ryhtyä katselemaan juomavettä muualta.

– Tämä on jo neljäs tyrmätty hakemus ja hankkeeseen on palanut jo miljoonia euroja.

Oulun Veden toimitusjohtaja Jouni Lähdemäen mukaan asiassa on edetty Oulun kaupunginvaltuuston tahdon mukaisesti. Korvaavista vaihtoehdoista ei ole tällä hetkellä tutkimuksia meneillään.

Lähdemäen mukaan lupaprosessi etenee normaalikaavan mukaisesti aluehallintoviraston päätäntään, jonka jälkeen asia todennäköisesti tulee uudelleen Vaasan Hallinto-oikeuden tutkittavaksi – olipa päätös mikä tahansa.

 
Mainos
Iijokiseudun pelit

Pelaa Iijokiseudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä