Kuntavaalien ehdokasasettelussa yhdeksi merkittäväksi keskustelun avaukseksi on noussut ns. kaksoiskuntalaisuus.
Pitkän työuran tehneenä poliitikkona ja ehdokkaana tulevissa kuntavaaleissa olen itsekin joutunut miettimään asiaa jo usean vuoden ajan pääosin terveydenhuollon, valtionosuuksien sekä verotuksen kannalta. Korona epidemia on lisännyt keskustelun laajentumista lähes kaikkien puolueiden kuntavaaliohjelmiin.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi mahdollista kotikuntamuutosta käsittelevässä artikkelissaan (Kaleva 3.5.2021) puolueemme tukevan kahden asumiskunnan välistä verotusuudistusta. sanomalehti
Tämä onkin aiemmin ollut suurin ongelma. Mikäli nykyisiä teknisiä valmiuksia hyödyntävä etätyöläinen sairastuu mökillänsä, hän saa terveyspalvelunsa sekä mahdollisen koronarokotuksenkin ko. paikkakunnalta kotikunnan laskua vastaan.
Pulmia tuottaa kuitenkin mm. oppilaiden ja opiskelijoiden valtionosuuden määräytymispäivän asuminen sekä asukkaiden verotuspäätös, joka määräytyy vakinaisen kotikunnan mukaan, joten valtionosuus ja kuntavero ohjautuvat kotikuntaan.
Pudasjärvi on tehnyt aktiivisesti työtä tämän asian eteenpäin viemiseksi viimeiset kymmenen vuotta sekä kaupungin virkamies- että poliittisella toiminnalla. On tehty selvityksiä ja vierailuja mm. alueemme kansanedustajien luokse koskien kaavoituksen helpottamista kesäasuntojen muuttamiseksi ympärivuotisiksi asunnoiksi.
Mikäli kotikuntakäsitys muuttuisi, meillä Pudasjärvellä olisi jo syytä myös olla edellytykset uusien asukkaiden saamiseksi. Tietysti Syötteen alue on tärkeä. Onkohan kukaan ottanut koskaan Siuruan kylää vakavasti yhtenä kehitettävänä alueena huomioon?
Siuruan kyläkulmia syleilevät mahtavat eränkäyntiin, marjastukseen ja metsästykseen sopivat, riistaiset metsämaat, luonnontilassa olevat laajat suoalueet Litokaira ja Äijö sekä hyvät yhteydet läheisiin kaupunkeihin; Oulu, Kemi ja Rovaniemi.
Juna- ja lentoyhteydet aina maailman ääriin saakka ovat mahdollisia. Unohtaa ei sovi välietappeja, kuten suosittu uimahalli Puikkari, Syöte, Posion Pentik, Riisitunturi ja Korouoma sekä Ranuan eläinpuisto. Suhteellisen lyhyiden välimatkojen päässä on siis tarjolla myös pöhinää sekä liikunnallisia elämyksiä.
Näin ollen osan vuodesta olisi hyvinkin mahdollista asua pitempään kuin vuosiloman ajan mökkipaikkakunnalla. Pudasjärvellä mm. verotuksen määrittäminen on ollut maltillista.
Erityisesti lasten päivähoidon, oppimisen ja vanhusten hoivan fyysisiä puitteita on viimeisten kymmenen vuoden aikana kehitetty voimallisesti rakennuskantaa uusien.
Suurimpia ongelmia uusien asukkaiden saamiseksi on alueen kaavoituksen puutteellisuus sekä kyliä yhdistävän tieverkoston huono kunto läpi vuoden.
Näiltä osin sekä postiautopalvelun, koulukuljetusten, jätteenhuollon ja pelastusajoneuvopalvelujen saamisessa alueen asukkaat ovat eriarvoisessa asemassa. Palvelut laadullisesti toimivat moitteettomasti, mutta toimintaolosuhteissa on siis kehittämisen varaa.
Pudasjärven kaupunki on kehittänyt liikenneolosuhteita voimallisesti viime vuosina keskustan ja Syötteen alueella. Seuraavaksi olisi tasapuolista keskittää voimavaroja myös taajama-alueillekin. Yritysmaailma tarvitsee hyvät tietotekniset yhteydet, mutta myös kuljetuslogistiikankin pitää sujua.
Ensimmäisenä asiana kotikuntamuutoksen edellytyksenä pitää huomioida infastrktuuri. Pitää ottaa huomioon kaupunkimaisen elämän vaatimukset, kuten hyvä tiestö nykyisille autoille sopivaksi. Etäyhteydet Pudasjärvellä toimivat loistavasti, mistä kiitokset luottamus- ja virkahenkilöstölle.
Sydämen asialla yhdessä eteenpäin!