Ui­ma­hal­li ja si­sä­lii­kun­ta­pai­kat avataan Pu­das­jär­vel­lä

Pudasjärvi
Uimahalli avataan maanantaista lähtien Pudasjärvellä, samoin sisäliikuntatilat.
Uimahalli avataan maanantaista lähtien Pudasjärvellä, samoin sisäliikuntatilat.
Kuva: Risto Pikkupeura

Pudasjärven kaupungin uimahalli sekä muut sisäliikuntapaikat avataan jälleen kuntalaisten käyttöön maanantaina.

Sisäliikuntatilat, kuten uimahalli ja kuntosali, avataan aluehallintoviraston sulkupäätöksen kumoamisen myötä. Myös ryhmäliikunta sallitaan kaikille ikäryhmille. Kaupungin liikuntatiloissa on voimassa koronapassi.

Voimassa on edelleen aluehallintoviraston tekemä päätös, jolla se velvoittaa Pohjois-Pohjanmaan kuntien alueiden toimijoita järjestämään yleisölle avoimien ja rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen käytön siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Aluehallintoviraston päätökset ovat voimassa tammikuun loppuun saakka.

Aluehallintoviraston mukaan toiminnanharjoittaja voi halutessaan silti edellyttää koronapassia asiakkailta, vaikka sillä ei vapautuisikaan rajoituksista. Koronapassia voi edellyttää, jos tilojen käyttöön tai tilaisuuden henkilömäärään kohdistuu rajoitus ja jos kyseessä on sellainen tila, jossa koronapassi on mahdollista ottaa käyttöön.

Pudasjärven kaupunginhallitus on päättänyt, että koronapassi otetaan käyttöön niissä kaupungin toiminnoissa, joissa se rajoitusten mukaan on mahdollista.

Kuntalaisia pyydetään huomioimaan, että omikron-muunnoksen nopean leviämisen vuoksi rajoituksissa voi mahdollisesti tulla muutoksia nopeallakin aikataululla myös Pohjois-Pohjanmaalla.

Johtoryhmän päätös koskee Pudasjärven kaupungin tilojen käytön rajoittamista sekä hygienia- ja turvallisuusohjeita seuraavasti tammikuun loppuun saakka:

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kieltää kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kieltää kaikki ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 5 henkilöä.

Koronapassi edellytetään:

Virkistysuimala Puikkarin saunat ja allasosasto ovat avoinna. Yhtäaikaisten kävijöiden määrä on rajattu 50 henkilöön. Koronapassi edellytetään yli 16-vuotiailta, ja se tarkistetaan lipunmyynnin yhteydessä.

Virkistysuimala Puikkarin kuntosali on avoinna. Yhtäaikaisten kävijöiden määrä on rajattu 10 henkilöön. Koronapassi edellytetään yli 16-vuotiailta, ja se tarkistetaan lipunmyynnin yhteydessä. Omatoimikäyttö lätkällä on keskeytetty.

Tuomas Sammelvuo -sali sekä muut ryhmäliikuntaan tarkoitetut tilat ovat avoinna. Koronapassi edellytetään yli 16-vuotiailta, ja kunkin vuoron vastuuhenkilö on vastuussa sen tarkistamisesta osallistujilta. Ryhmäharrastustoiminnassa on huomioitava seuraavat ohjeistukset: Harjoituksiin osallistutaan ainoastaan terveenä. Harjoituksiin tullaan varusteet päällä ja lähdetään suoraan pois silloin kun se on mahdollista (pukuhuoneen käytön minimoimiseksi). Toiminta suunnitellaan siten, että osallistujien on tosiasiallisesti mahdollista pitää riittävä etäisyys toisiinsa koko ajan. Yli 12-vuotiaat osallistujat sekä valmentajat/ohjaajat käyttävät maskia tai visiiriä. Maskisuositus ei koske liikuntasuoritusta.

Yhteiskäytössä olevat välineet puhdistetaan harjoitusten alussa ja lopussa, sekä mahdollisuuksien mukaan käyttäjän vaihtuessa. Lasten ja nuorten saattajat pitävät riittävän etäisyyden toisiinsa ja huolehtivat, ettei piha-alueelle synny ruuhkaa. Lapset ja nuoret saatetaan liikuntatilan ulko-ovelle.

Muiden kuin vuorolle osallistuvien oleskelu sisätiloissa on kielletty. Vuoron vastuuhenkilö odottaa ulko-ovella, päästää osallistujat sisään ja huolehtii, että ulkopuolisia ei tule sisätiloihin.

Kansalaisopiston opetus käynnistyy maanantaina 17.1.2022 lähtien, opiskelijoita tiedotetaan kurssien alkamisesta. Maahanmuuttajien Suomistartti-opetus käynnistyy maanantaina 10.1.2022. Kurssien osallistujilta ei edellytetä koronapassia.

Kirjasto – Yhtäaikaisten asiakkaiden määrää ei rajoiteta pääkirjastossa. Omatoimikirjasto on avoinna tiistaista 11.1.2022 lähtien. Kirjastoauto liikennöi reitillä rajoitetuin asiakasmäärin (3 henkilöä kerrallaan). Koronapassia ei edellytetä asiakkailta.

Nuorisotilat – Tilassa saa oleilla enintään 20 asiakasta kerrallaan. Koronapassia ei edellytetä asiakkailta.

Taidekamari – Tilassa saa oleilla enintään 10 asiakasta kerrallaan. Koronapassia ei edellytetä asiakkailta.

Suojalinnan huoltorakennuksen pukukopit on suljettu.


Hygienia- ja turvallisuusohjeet kaupungin palveluissa

Asiakastapaamiset hoidetaan ensisijaisesti etäyhteyksin niissä palveluissa, missä ei ole välttämätöntä henkilökohtainen kasvokkain tapahtuva palvelu.

Kasvomaskisuositus (koskee yli 12-vuotiaita) aina julkisissa sisätiloissa: matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. joukkoliikenteessä etenkin ruuhka-aikana. peruskoulussa ja toisen asteen oppilaitoksissa koulujen työntekijöille ja neljännen sekä sitä ylempien luokka-asteiden oppilaille ja opiskelijoille koulujen sisätiloissa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä sisätiloissa koko henkilökunnalle. Suositus koskeen myös omaisia, vierailijoita ja opiskelijoita.

Kasvomaski estää pisaroiden leviämistä ympäristöön. Kun käytät kasvomaskia, suojaat muita tartunnalta. On huomattava, että maskia ei tule käyttää, jos se vaikeuttaa kohtuuttomasti hengitystä tai jos muut terveyteen liittyvät syyt estävät maskin käytön.

Käsidesiä löytyy heti sisääntulo-ovien luota. Lisäksi eri työpisteissä on useita käsidesipisteitä.

Tiloissa, joissa on eteisaulassa WC:t, asiakkaat voivat käydä pesemässä käsiään. Pese kätesi vedellä ja saippualla. Huolehdi, että pesu kestää ainakin 20 sekunnin ajan.

Kädet kannattaa pestä erityisesti, kun tulet ulkoa sisään ja aina wc-käynnin jälkeen. Lisäksi kannattaa pestä kädet, kun olet niistänyt, yskinyt tai aivastanut.

Muista myös kunnollinen kuivaus. Kuivaa kädet huolellisesti pesun jälkeen joko puhtaaseen, kuivaan kertakäyttöiseen paperipyyhkeeseen tai rullakäsipyyhkeeseen. Jos et voi pestä käsiäsi, käytä käsidesiä.

Yski ja aivasta kertakäyttöiseen nenäliinaan ja laita nenäliina heti roskiin. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta hihaan, älä käsiisi.

Turvavälit, riittävä etäisyys

Tiloissa on huomioitu, että voit pitää riittävän etäisyyden ja välttää lähikontakteja kaupungin työntekijöihin ja muihin asiakkaisiin. Riittävän etäisyyden säilyttäminen henkilöiden välillä on yksi keino estää tehokkaasti tartuntoja.

Käytäthän kaupungin palveluita vain oireettomana ja terveenä. Jää hengitystie- tai flunssaoireisena kotiin.

Suositellaan, ettei yksityistilaisuuksia järjestetä.

Maskisuositus kouluihin (peruskoulu ja lukio)

Maskisuositus koskee koulujen työntekijöitä ja neljännen ja sitä ylempien luokka-asteiden oppilaita ja opiskelijoita koulujen sisätiloissa. Maskisuositus on voimassa myös koulukuljetuksissa.

Pudasjärven kaupungin eri palveluyksiköt viestivät uusista koronatoimista ja niiden vaikutuksista palvelujen järjestämiseen yksityiskohtaisemmin kuntalaisille, sidosryhmille ja muille toimijoille eri tiedotuskanavia hyödyntäen.

Oulunkaaren kuntayhtymä tiedottaa sosiaali- ja terveyspalveluiden rajoitusten jatkosta Pudasjärven kaupungissa omassa tiedotteessa.