Hiljattain olen saanut olla onnittelemassa kahta kunnioitettua sotainvalidia heidän merkkipäivinään; 99 vuotta täyttänyttä Kaarlo Haapakoskea sekä Pudasjärven vanhinta miestä Ano Tenhusta, joka täytti viikko sitten 100 vuotta.
Veteraanisukupolven edustajien kanssa on koskettavaa keskustella erityisesti heidän kokemuksistaan kriisiaikojen keskellä. Heillä on ainutkertaista perspektiiviä vaikeista olosuhteista selviämisestä. Veteraanien yhteinen toive meidän nuorempien sukupolvien kanssa on, että viime sotien kohtaloita ei tultaisi maassamme enää koskaan kokemaan. Ukrainan sodan vuosipäivä ja edelleen jatkuvat taistelut huolestuttavat täällä Suomessakin.
Noin kuukausi sitten olin kertaamassa vuonna 2014 käymääni alueellista maanpuolustuskurssia, jossa yhteiskunnan eri sektoreilla olevia toimijoita koulutettiin kokonaisturvallisuuteen liittyen.